verkko-opettajan palapeli

Löytyi vielä yksi opiskelijan blogi samasta asiasta.
Emmaope pohtii herkullisesti intensiivin tapahtumaa, mistä se nousi ja miten se eteni? Kukapa sen osaa käsitteellistää?

Itselle oli elämys lukea omasta hyllystä löytynyt vanha teos, Kalervo Kinanen kirjoitti Ihmissuhdetaidoista 70-luvulla. Hän myös vieraili Jyväskylässä (asui Kanadassa muistaakseni) ja näin hänet kerran isossa luentosalissa vetämässä opetusta. Tunnelman muistan vieläkin – ja se tapahtui yliopistolla.

Kirjan sanoma on että ihmisuhteen ydin on kunnioittamisessa ja tasavertaisuudessa. Sitä ei voida operationaalistaa tekniikoihin, vaikka ne voivat alkuvaiheissa auttaa. Käsittelimme näitäkin ohjaustaidoissa. Muistan tarjonneeni temput 1 ja temput 2 joista jälkimmäiset olivat noita ihanneopettajan kuvia mitä toisessa postissa kerroin pelkistetysti. Aitoutta ja toisista välittämistä ei voi teeskennellä ja pitää osata vetäytyä näkymättömiin heti kun se on mahdollista. Tuon kurssin tapahtumia voisi tarkemmin analysoida BB:n sisällä, ehkä voisi ehkä ei, en ole varma. Mutta Emmaopen blogista pidin kovasti, se kuvasi tapahtumía juuri niin monimutkaisina kuin ne ilmenevät.

Tänään laitoin verkkoympäristöön tiedoksi kuvat viikonpäivistä, vuorokauden tunneista ja foorumeilla käynneistä. Jospa vähitellen siirryn muihin töihin?

Intensiivisen keskustelu- työskentelyjakson lopuksi alkaa tippua arvioita kokonaisuudesta tai oikeammin tässä vaiheessa arviota omasta kokemuksesta. Opettajana tärkeä ohje tässä vaiheessa on: älä provosoidu, älä mistään. Jokainen kokemus on aito ja oikeutettu. Mikään opetus ei tavoita kaikkia, vaikka siltä melkein tuntui vielä äsken.

Mutta oivaltaa saa opettajakin: toimiiko melkein kaikki meidän kurssien arviointi itse asiassa kaavalla jossa opiskelija pitää hyvänä sellaista opetusta/ oppimiskokemusta jossa hänen ei tarvitse muuttaa mitään omassa oppimisessaan? Kaikki on sillä tavalla selkeää ja opettaja sanoo koko ajan mikä on oikein, on turvallinen ja selkeä olo. Tuota tapaa opettaa (jolla on paikkansa edelleen en tarkoita sitä) me kaipaamme vaikka tulemme kokeilemaan uutta. Ehkei kaikki edes tule kokeilemaan. Kaikkea opetusta väijyy suoritusorientaatio, pisteiden haku kiireen keskellä. Siis arviointeihin pitää laittaa kysymys: miten muutuit? miten muutit omaa opiskeluasi? minkä neuvon annat tuleville? No juuri noin taidan kysyäkin omilla kursseilla. Miksi kaikki pitää oivaltaa aina uudelleen, miljoona kertaa? Juuri tällä tavalla en ole tiedostanut tätä asiaa, se on tullut loppukyselyihini intuitiivista kautta. Jääkö oivallus nyt sitten pysyväksi, tiedä häntä.

On valtavasti puhetta siitä mitkä on tulevaisuuden (tai nykyisen) työelämän vaatimukset ja kun suunnittelet opetuksen niiden pohjalta AINA sama tilanne: ei noin saa tehdä koska minulle ei kaikki ollut joku hetki selvää ja helppoa. Tämäkin on koettu niin monesti, se koski sosiaalialan opettajankoulutusta 80-luvun lopussa sinne tullessani ja sen on moni muu instituutio siellä täällä kohdannut ja kohtaa joka päivä. Siis tämän keskellä on vain elettävä, olkoon noin.

Oppimisen laatuun sen sijaan pitää päästä kiinni. Onko tämää kuumaa oppimista, kun opiskelijat aktivoituvat miettimään verkko-opetusta niin että eivät saa nukutuksi, pohtivat kaupassa käydessä, hyvä että muistavat lapset hakea hoidosta, haluavat pois häiritsevästä lähiopetuksesta joka menee opettajan ajatusten mukaan eikä omien. Joskus siitä käytettiin tuota hot nimeä ja vastakohta lie kylmä, mitäänsanomaton, koskettamaton opetus. Puhuttiin myös että prosessi on alkanut. FLOW kokemus tulee lähelle, mutta se tarkoittaa ehkä selkeämmin rajattua kohdetta. Tässä herätetään ihmiset niin että flow mahdollistuu kun lopputyötä kirjoittaa tms. Opiskelijan tyytyväisyys ei voi olla ainoa hyvän laadun kriteeri, se on todettu toistuvasti, toisaalta opiskelija kyllä tietää milloin laatua oli. Mutta ehkä juuri murrosvaiheessa hänen arviotaan kannattaa odottaa, no viivästetyt arviot ovat sitä varten. Olisikin hauska tietää onko se totta kun OTVOn eläneet opiskelijat sanovat muistavansa tämän kokemuksen. Ei ole kukaan vielä postia laittanut vuosien päästä, no eipä ole ollutkaan niitä välivuosia vielä.

Nyt oivalsin että blogi voi olla opettajalle paikka jossa selventää omia ajatuksia ja ottaa etäisyyttä. Ettei tee sitä virhettä että alkaa huomautella opiskelijoille heidän kokemuksensa virheellisyydestä, heh heh.

On vielä matkaa siihen että uusi k0nnektivismi ymmärretään, oppiminen jossa jakamalla ja vaihtamalla ja uusilla yhdistelmillä luodaan yhdessä uutta.  Nyt elämme maailmassa j0ssa yksilö haluaa nopeasti oppia omiin tarpeisiin ja omaan hyötykäyttöön menestyäkseen urallaan. Myönteistä tänään taisi olla paikallislehden kirjoitus Wikipedia ihmeestä ja yhteisöjen uskomattomasta voimasta – ajatus että open source liike on jo osoittanut ylivertaisuutensa. Taisi minunkin uskoni olla aika heikko kun yhdestä kommentista heilahti. Tiedän että sinnikkyyttä tarvitaan ja kauemmas katsomista, pitää nostaa katse tulevaisuuteen!

.. on verkko-opettaja intensiivisen viikon loppupuolella kirjoittaessani kommentteja viimeisille opiskelijoille. Huomennakin pääsen vielä osallistumaan.

Keskustelut sujuvat ja syttyvät kun itse panee persoonansa peliin ja antaa arvon kanssakulkijoille. Kaikki tuntuvat jo innostuneen – ei ole työ mennyt hukkaan. Monta uutta verkko- opettajaa on päässyt juonesta kiinni. Ja itsekin olen oppinut paljon.

Roolit kääntyivät taas kerran mukavasti kun opiskelijamme Hanna alkoi opastaa meita kalkkiksia Second Lifeen. Olipa kokemus olla siellä tumpelona ja yrittää kävellä nuolinäppäimillä. On tuo pelaaminen jäänyt oppimatta näin kauan, olipa aikakin. Kyllä minä tuonkin vielä selätän ja osallistun second life sessioon! Menetelmät siis monipuolistuvat vaikka opetuksen ydin säilyy. Ikävä tulee keskusteluja ensi viikolla, pitää käydä arkistoissa varmaan. Ja palauttavat sitten seuraavia mielenkiintoisia töitä.

Laitan tähän carlitos linkin, jossa käsitellään ihan samaa asiaa kuin itse tuossa yllä. Oli niin saman päivän tunnelmia, muuten saat Carlitos jatkaa rauhassa kasvuasi opettajaksi siellä Etelä-Suomessa Toinen mainio tunnelmakuvaus on puurtajalla, aitoja palautteita. Kun lähtee mukaan saa ainakin itsensä sekaisin.

Toiselta opiskelijalta sain uuden käsitteen “viikon viisaampi” – sitä kai tämä hetki on. Mitä meille itse kullekin jää sen sisällöksi?

Tärkeää on kehittäjien tavata joskus, vaikka tilanne onkin aina sama: paikalle tulevat ne viisi ihmistä jotka verkko-opetusta haluavat ja osaavat kehittää ja tekevät sitä joka tapauksessa. Muut eivät ole kuulleetkaan tilaisuudesta, vaikka informoisit miten. Mutta osallistujat oppivat toisiltaan aina – tänään oli uusiakin tuttavuuksia muutama. Ja keskustelu oli antoisaa. Samat hyvät käytänteet löytyvät alasta riippumatta, ei minun toiminta olekaan pelkkään aikuisten opekoulutukseen sopivaa vaan samanlaista löytyy nuorten puolelta kun syvemmälle katsotaan. JKL:n ammattikorkeakoulua tänään kehitimme.

Intensiivi verkossa jatkuu, äsken laitoin nähtäväksi vuorokauden aikojen käytön (ilta) ja päivät. Jos on viikko aikaa keskusteluun niin tiistai on aktiivisin. Onko joku dynamiikka että siihen mennessä saa varmistettua että pystyn tähän ja rauhoittuu.
Melkein kaikki ovat päässeet juoneen kiinni ja nauttivat sydämensä pohjasta, sanoisin, on ilo osallistua. Elämä on täynnä mahdollisuuksia joita käytät tai sitten ei. Kerroin tuolla lähitilanteessa syvällisen Andy McCoyn mietelauseen: “Sun pitää varoo mitä sä haluut sillä sä saat sen.”
Aikuisella on mahdollisuus haluta pelkkää suoritusta, pelkkää rahaa yms ja sitten saa sen, sääli. Rajansa on opettajan innostamisellakin. Kyllä 93% syttyneitä on onnellinen tulos – ja sitä paitsi viikko on vielä nuori. Ihmeitä voi tapahtua. Pääsinhän minäkin tänne kirjoittamaan jo toista kertaa tällä viikolla.

Tämä viikko on elämys monessa mielessä. Olen ohjaajana OTVO:ssa jossa opiskellaan ohjaustaitoja verkossa. Neljäs päivä koneen ääressä, tutustumassa 25 ihmiseen ja ennen kaikkea vaihtamassa ajatuksia heidän kanssaan. Kaikki opettavat toisiaan, kuka osaa mitäkin “parhaiten”. Viikko saa mielen liikkeelle ja jopa väsyksiin, unet tulevat katkonaisiksi vaikka olen ulkoillut välillä. Mieli jatkaa työtä vaikka on pitävinään taukoja.

Samalla tulee muutakin uutta: mistä löytää itselle face Facebookiin jota sietäisi katsoa (eivät kamerat saa minusta enää siedettäviä kuvia). Miten uskaltaa yleensä olla Fb:ssä? Eilen ihastutti uusi sosiaalisen median yhteisö, jonka linkitin tänne seurattaviin. Siellä ei kun sitä kautta löysin Teemu Arinan haastattelun S. Downesista ja rauhoituin puoleksi tunniksi. Se teki hyvää, keskustelussa sivuttiin monia asioita joita itsekin olen miettinyt. Mikä paikka jää vartioidulle akateemiselle yhteisölle jonne ajatuksille haetaan julkaisulupaa vuoden tms. Kun tämä maailma on avoin ja suora vaihto mahdollinen joka hetki. Aika näyttää.

Välillä opiskelijana sosiaalisen median kurssilla. Ja opettajana yli 10 kurssilla, Generation, Moodle ja Blackboard sekä blogit ja fb-ryhmät ja mitä vielä. Hyvin hallinnassa paitsi juuri tänään, kun intensiivi on imaissut minutkin. Hyvä että sai tänne tulemaan .. ensin luin opiskelijoiden bologit ja kommentoin niitä. EN ole vielä kasvanut blogin pitäjäksi enkä osaa käyttää RSS yms vaikka opetustakin olen saanut. Enkä jaksa edes hakea kuvaa, en ole oma itseni..