verkko-opettajan palapeli

Tein Power Pointilla diaesityksen sosiaalisen median kurssille ja laitan sen tähän liitteenä. Kurssilaiset voivat kommentoida sitä täällä kuten kuka tahansa paikalle osuva. Kurssi päättyy 30.1. ja siellä keskustellaan lisää. Tässä siis minun:
blogista.pdf

Oli kiva tehdä esitystä ja se syntyi nopeasti. Rakastan kuvilla puhumista kuten näkyy. Esitys perustuu omiin kokemuksiin tästä blogista ja tietysti muuhunkin kokemukseen. Kaikki määritelmät siitä puuttuvat, oletan blogin käsitteen tunnetuksi. Käsitteitä riittää.

Jutussa ei ole yhtään linkkiä. Olisin voinut mainita että Suomessa Jere Majava on ensimmäisenä kirjoitellut blogien opetuskäytöstä. Googlatkaa, jos kiinnostaa, on niin hyvä tuo nimikin siihen tarkoitukseen. Tarmo T antaa hyviä ohjeita, löytyi Eijan blogin kautta, joka on seurattavissani. Yleisempiä blogipohdintoja on muitakin.

Viimeksi ei onnistunut lataus, nyt pdf muodossa sujui, oppimista tämäkin. Olisi mukava saada kysymyksiä ja parannusehdotuksia. Minulla on tapana luulla että kaikki ymmärtävät mitä kerron että se on kaikille samalla tavoin selvää kuin itselle. Kertokaa miltä esitys näyttää että voin parannella.

Kirjoitin juuri arvion tutkimuksesta joka käsitteli ammattikorkeakoulun opettajien yhteistyötä ja päätyi arvioon että “arvostuksen puute, sanelupolitiikka ja tehokkuusvaatimukset heikentävät sitä sosiaalista pääomaa, jonka omaehtoisempi osallistuminen ja yhteisöllisyys voisi tuottaa”.

Mieleen alkoi nousta kokemuksia täydennyskoulutusten alkutilanteista, joissa olen verkko-opettajuuden sanomaa ollut viemässä. “Ne on pakotettu tänne” sanoi joskus kokenut kollega – tuostapa on liian usein kyse. Minä taas olen itse valinnut verkko-opettajuuden ja kehitän sitä ilokseni. Se on harvinainen tilanne; useimmille opettajille verkko-opetus tulee ulkoisena paineena ja herättää vastustusta. Sisäinen motivaatio ei herää käskystä, että virtuaaliviikkoja on oltava tietty prosentti. Yleistänkö liikaa? On myös auktoriteettihakuisia ihmisiä, jotka haluavat käskytystä ja opiskelevat vain käskettyjen dead line mukaan, ilman niitä ei synny mitään. Ja suurin osa toimii keskipaikkeilla, on omaa ja ulkoista..

Voisiko löytää sisäisiä verkko-opettajuuden motiiveja joihin voisi vedota koulutuksen alussa? Herättää omaehtoinen kehittämisen into.

Itselle lähijaksot alkavat tuntua hyvin yliarvostetuilta: matkusta, majoitu, istu luokassa, ole samaan aikaan muiden kanssa kiinnostunut juuri tuosta kalvosta, kuuntele vaikka ei ääni kuulu, puhu vaikka et saa puheenvuoroa ajoissa, säilytä muistissa kuulemasi vaikka et voi. Kaikki menee ohi ja suurelta osin unohtuu, kun taas verkossa kaikki tallentuu. Voit palata kirjoitukseen, voit kelata puhetta edestakaisin, voit osallistua omassa tahdissa. Eivätkö kaikki jo näe tätä mahdollisuutta? No eivät, vaan minua pidetään outona jos noin puhun.

Vanhat toimintatavat ovat aina pyhä asia johon ei pidä puuttua. Vain lähiopetuksessa voi kohdata ja vain lähiopetuksen myötä verkossakin voi oppia. Pah, se on usein päinvastoin. Lähitilanteet syövät verkon kun kaikki rakentuu niiden varaan ja saadaan taas kerran tulos että verkko ei toimi. Kouluttajatkaan eivät aina usko sen toimivan. Tämä on tilanne Suomessa tammikuussa 2008 . Tulipa taas tiedostettua yksi siemaus ympäröivästä todellisuudesta. Jospa sain lisää sitkeyttä?

Jyväskylän ammatillisen opekorkean opettajat opiskelivat tänään yhdessä toisiltaan oppien. Opittiin Googledocs, Facebook ja MySpace, RSS , iGoogle ja GoogleReader ja social bookmarking (del.icio.us), wikit ja blogit ja uudet sosiaalisen median yhteisöt. Taisipa jäädä välillä suu auki ihmeiden edessä, vai oliko se silmät ammollaan: kaikkea uutta mitä voidaankaan tehdä! Katseltiin tätäkin blogia ja kirjoitettiin tämä posti. Kyseessä oli ainakin kaksi OPM:n VIRPEn osahanketta (TOVE ja VERTO) ja kuultiin eTaitavasta.

Tämäkin päivä osoitti, että meillä on kouluttajien asenne kohdallaan. Aikaa pitäisi vaan jostain saada lisää kaikkeen kiintoisaan mitä maailmasta löytyy. Lopuksi hypättiin Second Lifeen ja päätettiin perustaa sinne sivupiste Harvardin ja Massachuettsin rinnalle kun se olisi meille niin sopiva paikka (tämä on toistaiseksi vitsi). Ja ihan lopuksi painettiin PageUp ja lennettiin omille työtuoleille. Ja nyt illalla varmaan kukin tykönänsä jatkaa ideoiden kehittelyä.

Silloin tällöin on tarpeen kokoontua yhteen ja nauttia ja nauraa yhdessä. Testattiin myös uusi ryhmäohjaustila, vähän ahdas oli 15 hengelle ja valkokangas iso ja korkealla. Mutta kai niskat kestivät? Vai mitä Mari sanoo? Kiitoksia kertojille Sirpalle, Heli K:lle ja erityisasiantuntija Samille ja kyselijöille. Ollaan me hyviä!

Tampereella ovat lukion opettajat ja opiskelijat rakentaneet silmää hivelevän verkko-opettajan oppaan, siis käyttäkäämme sitä hyväksi. Teksti on myös selkeää ja luettavissa näytöltä. Kiitoksia vaan tekijöille. Muistaako joku vielä aikaa jolloin opettajat tekivät materiaaleja vain itselleen ja pihtasivat niitä laatikoissaan?

Klaus Oesch käsittelee samaa kuin mitä itsestä kerron Kuka Heli? sivulla. Hän etenee edelleen teknologian hyväksikäyttöön voimaantumisen keinona. Minulla on siis paljon opittavaa häneltä.

Oesch lähtee tietoajan yhteiskunnan vaatimuksista – no se taitaa olla tuo avautuva meri. Oppimisen ja tietämyksen hallinnan käytännöt perustuvat teknologian infrastruktuurin innovatiiviseen hyödyntämiseen. Näin se on, en kai voi olla eri mieltä. Tässä hyödyntämisessä syntyy epäjatkuvuuksia; no ihan varmasti syntyy. Niiden keskellä tässä on eletty ja jospa niiden hallitsemiseksi/ ymmärtämiseksi on tämä blogikin syntynyt.

Oikeilla ratkaisuilla (siis teknologiaa oikein soveltaen ja toimintoja organisoiden) voidaan haluttaessa luoda kansallinen tietotalouden kehittämisen menestystarina, sanoo Oesch tiivistelmässä. Se on yleinen kehys koko hommalle. Minä ajattelen enemmän ihmisen kannalta mutta tuossa viitekehyksessä se ihminen elää, ei se irrallisena voi kehittyä.

Oesch työstää teemaansa kolmiossa teknologia – yhteisöllinen viestintä – tutkiva oppiminen. Keskiössä ovat hankkeet joissa hän on ollut mukana. Voimaantuminen ja verkko-oppimisen toimintamallien muutokset nousevat tutkivan oppimisen ja yhteisöllisen viestinnän väliin. Nyt elämme aikaa, jolloin yhteisölliset ja vuorovaikutteiset toimintatavat lisääntyvät. Niiden kautta avautuu tuo menestystarina tai jää avautumatta (avautuu osittain sanoo käytännöllinen järki).

Jospa tässä on jo riittävästi mainosta niin että lukija tietää haluaako tutustua koko teokseen. Näkyi olevan myös Acta electronica universitatis Tamperensis 1263. Itse taidan ostaa paperiversion että pääsen alleviivaamaan ja yliviivaamaan rauhassa. Nyt mulla on kirjaston kappale jota en osaa lukea. Ja minä kun yritin olla ostamatta etten huku kirjoihin;)

Uusi vuosi onkin mukava aloittaa tutustumalla Klaus Oeschin marraskuussa tarkastettuun väikkäriin jolla on tuo otsik0n nimi. Kun monissa yrityksissä ja hankkeissa työskennellyt ihminen tekee tutkimuksen on hänellä käytäntö näpeissään. Ilmeisesti hän pyrkii asettamaan virtuaalisen voimaantumisen ammattikasvatuksen kehittyväksi /kehittäväksi ytimeksi ja katsoo rohkeasti eteenpäin. Jossain kohdin hän viittaa siihen miten ihmistieteet kohtaavat sen hitaimmin kehittyvän osan, ihmisen, kun taas tekniikka sinänsä kehittyy huimaa vauhtia. Taitaapa olla verkko-opettajan haaste saada oppimisen ja kehittymisen käyttöön ne uudet tekniikat mitä avautuu siellä täällä.

Onko joku jo ehtinyt lukea Oeschin väikkärin kunnolla ja voisi kertoa tarkemmin. Se on mielestäni tutustumisen arvoinen. Alaotsikko on tapaustutkimus ammattikasvatuksen oppimisympäristön toimintaedellytysten ja tietokäytäntöjen kehitysmahdollisuuksista vuorovaikutteisen tieto- ja viestintäteknologian näkökulmasta (Tampereen acta universitatis 1263). Jospa huomenna lisää..