verkko-opettajan palapeli

Ihan pakko kirjoittaa viesti karkauspäivänä jotta päivä jää näkyviin. Olen lueskellut vihdoin Ulises Mejiasin väikkärin Networked Proximity: ICT’s and the mediation of nearness (huomaa linkki hänen blogissa) . Hän työstää läheisyyden käsitettä ja muutosta virtuaalimaailmassa. Jotenkin minua vetää puoleensa kaikki ennakkoluuloton uuden hakeminen virtuaalissa. Virtuaalin läheisyyden vastakohta ei ole real vaan actual, todelliset vaikutusmahdollisuudet ovat paranodal, verkon solmujen välissä jne. Open source maailman mahdollisuudet kiehtovat jne. Tuossa on paljon mietittävää.

Ja googlaamalla osuin jopa tietoon että tuo komea mies olisi puhunut ja keskustelut Second Lifessä. Sainpa motivaatiota räpiköidä perille asti orientaatiosaarelta – olin tainnut jo epäillä että onko SL minua varten (kuten Juice sanoi että saanko eletyksi tätä yhtäkään). Enkä tiedä miten komea hänen avatar olisi.

Työkavereita olen muutaman kerran vaivannut suomentamaan käsitteen distancelessness, jota Mejias käyttää. Eiköhän se ole etäisyydettömyys, vaikka sanakirjat ei taida tuntea kumpaakaan. Uusia sanoja pitää luoda, mikäpä sen hauskempaa.

Työpaikalla vaihdettiin läppärit ja taas stressaa ennenkuin saa kaiken kohdalleen. Nytkin tämä teksti on isoa ja se varmaan johtuu jostain mitä tein mutta vaikuttaako se nyt vain minun näytössä? Usein toivon että ymmärtäisin enemmän…

Viime viikolla painiskelin ammattikorkeakoulujen verkkokoulutuksen arvioinnin parissa. Pääsin hahmottelemaan toivottavaa tulevaisuutta ja sepä olikin homma. Miten yleensä voi edes nähdä vaihtoehtoja? valitseminen voisi sujua jos vaihtoehdot olisivat tiedossa. Viehätyin korkeakoulujen arviointineuvoston sivuihin jotka ovat linkkinä tuossa alussa. Sieltä löytyi monta hyvää esitystä eri tilaisuuksista.

Erityisesti minua ihastutti työryhmien koonti jossa yllättäen kirjoitettiinkin rehellisesti tilanteesta. Se tuntui kovin tutulta. Päättäjät eivät ymmärrä mistä päättävät, kouluttajat eivät halua muuttaa toimintaansa, opiskelijat haluavat päästä helpolla ja kauniit kehityshankkeet jäävät irrallisiksi.

Onko maailma
alun alkaen ollut
 näin synkkä – vai
minunko takiani
muuttunut tällaiseksi?

kysyy japanilainen tankaruno. Miten jaksan uskoa kehitykseen? No, annoin minäkin taas houkutella itseni oikein kovasti miettimään tilannetta ja huomaamaan osaamiseni rajallisuuden. Jospa toiminta kantaa hedelmää joskus myöhemin? Ainakin on kiva nähdä miten se limittyy osaksi arviointia… elämän juju on olla osallisena jossakin? ja minussa itsessä on tarve olla välillä synkkä?

Tulinpa katsoneeksi Ammattikasvatuksen tutkimuslaitoksen väitöksiä ja ihastuin lokakuussa 2007 pidettyyn Sisko Mällisen väitöstilaisuuteen. Tutkimus kohdistui ammattikorkeakoulun opettajien käsitteellisen ajattelun muutoksiin heidän siirtyessään verkko-opettajiksi.

Mainio kulttuuriteko tuo hämeenlinnalaisten tapa nauhoittaa tilaisuudet muille katsottaviksi. Luulin katsomista tylsäksi kunnes kokeilin; kaksi tuntia kuluu aivan huomaamatta, jos aihe on kiintoisa ja keskustelijat puhuvat suoraan. Samalla voi tarkistaa kirjoista asioita, voi kävellä ja liikkua ja väitöksen tunnelma välittyy sekin.

Tällä kertaa kiitän väittelijää ja vastaväittäjää molempia selkeydestä ja suoraan puhumisesta. Kohtelias voi olla tyylikkäästi ilman että väitös menee lepertelyyn. Kun asia kiinnostaa kumpaakin, niin totuutta haetaan yhdessä etsien. Suosittelen lämpimästi. (Samalla listalla on aiemmin Susimetsän väitös joka myös on erinomaista seurattavaa, sekin liittyi käsitteiden muutoksiin verkko-opiskelussa).

Mällinen tutki opettajien ajattelun muuttumista heidän siirtyessään verkko-opettajiksi. Mezirovin teoria transformaatiosta oli lähtökohtana. Viisi opettajaa tutkittiin narratiivisella metodilla, joka vaikutti tosi kivalta (siis pitää lukea tutkimus). Kertomuksessa on aina sankari, tehtävä, vastukset, odotettavat palkinnot, matka, kamppailu, paluu. Klassisen sadun juoni tai psykologiassa toiminnan teorian kuvaustapa. Vastaväittäjä Tauno Kekäle piti ansiokkaimpana systeemistä tarkastelua, jossa palaset laitettiin kohdalleen. Se tulos että opettajien ajattelu muuttuu hitaasti ja varsinkin siirtyy hitaasti käytäntöihin, se ei ollut todellakaan uutta.

Itselle nousi mieleen monitieteisyys tai mitä se on: kun kielitieteilijä väittelee ja taloustieteilijä tarkastaa ja sanotaan tieteenä olevan ammattikasvatus: kohteena on ammatillinen kasvu. Tutkijan mielestä päätulos liittyi mallin rakentamiseen virhekäsityksen synnystä, että aina ei opita oikein vaan uudet käsitteet rakentuvat puutteellisen tiedon päälle. Lapsi voi luokitella leppäkertun tomaatiksi, samoin me aikuiset luokittelemme uusia asioita miten sattuu.

Ajattelun muutos niin että vanhasta, aiemmin opitusta päästään eroon, asetettiin tavoitteeksi, keinojen hakeminen siihen. Tässä kohden nousee mieleen että juuri tuo on psykologien, erityisesti psykoterapeuttien ammatillista osaamista. Miten saataisiin psykologista tietoa enemmän koulutuksen suunnittelun käyttöön?