verkko-opettajan palapeli

Ehken ole aiemmin niin etsinytkään mutta nyt löytyy muitakin verkko-opettajien blogeja ja kokoan niitä tuonne seurattaviin. Sanna Ruhalahti valitettavasti ehti lopettaa bloggauksen juuri, mutta linkitin silti koska Sanna on jo vuonna 2006 tehnyt sellaista mistä moni ei osaa edes uneksia vieläkään. Paras kokemani hankepäätös oli viime heinäkuussa Porin jazzjuhlien edellä heinäkuun puolivälissä Verkot vaihtoon, vaihda verkkoon. Se jäi mieleen.

Toinen uusi linkki on Laurean Irma Mäntyyn, jonka blogissa on uusia kokeiluja sieltä ja täältä. Kannattaa varmasti seurata. Jospa sinne Second Lifeen joskus kunnolla uskaltaisi mennä kömpelöimään (uusi sana).

Lähinnä verkko-opettajan työtä liikkuu Juha, jonka kertomia kahviokeskusteluja käytin jo eilen itsekin avuksi. Kun tuli ensimmäinen nyrpeä “sittenhän se olisi sama kuin suorittaisia verkossa” kommentti niin pohdiskelin sitä V-tyyli ja eTyyli analogiaa. Se tuntui puhuttelevan. Näin sitä opitaan toisiltaan. Nyrpeyden vastavoima on opiskelijoiden palaute “tämä on ensimmäinen aito verkkokurssi elämässäni, olen innostunut, tätä haluan jatkaa”.

Tärkein opettajien tuki taitaa olla Annen opeblogi joka oli joutunut mukaan ammattiblogien kilpailuun. Hassu idea mutta kävin minäkin sitten blogilistassa katsomassa. Olin luetuissa noin sijalla 2400 (siellä on yli 15 000) – jos nuo luvut sitten pitävät paikkansa kun tekevät muutoksia juuri. Hupaisaa silti. Raimo Parikan verkkopedaseuranta ei voi olla suosittu koska se on niin korkeatasoinen, heh heh. Mutta bloggauksessa on hienoa juuri se että erilaisuudesta saa voimaa ja näin voi joustavasti linkittyä sinne tänne. On tähän toimintaan mieli löytynyt. Etsiessä törmäsin myös blogeihin jotka oli lopetettu muutamassa kuukaudessa, kokeiluja on ollut paljon.

Eija on toiminut jo pitkään ja myös häneltä olen paljon saanut. Hänen blogin kautta pääsee mukaan lukuisiin virtuaalikehittämisen tapaamisiin. Irmeli, meidän äiti, minua nuorempi kyllä, kirjoittaa niin vilkkaasti blogissaan että häntä ei ehdi luokitella. Kokemusta ja tietoa hänellä on ja iloista mieltä. Valitussa kohdassa hän valottaa blogilistan koontijuttuja syvemmältä, minä vaan vilkaisin niitä.

Ilmoittakaa bloginne jos haluatte minun huomaavan, varmasti en kaikkia ole löytänyt. Pekka Ihanaista en nyt esitellyt, kun häneen olen jo viitannut niin monesti Pitäisikö käydä katsomassa uutta tietoverkon sieluwikiä, hoh hoijaa nämä kaikki wikit. Siitä tuli mieleen että löysin myös verkko-opettaja wikin. Miten voi olla hukkumatta tähän osallistumisen tulvaan?

Tulipa käytyä seminaarissa jossa piti etsiä opettajan hiljaista tietoa. Mitäköhän siellä sitten etsimme ja mitä löysimme itse kukin? On toki aina kiva tarkistaa että “tietää kaiken” kirjatiedon minkä osaavat tutkijat kertoa ja he jotka lueskelevat ammatikseen. On se (siis hiljainen tieto) kompleksi asia jonka kehitystä on vaikea/ mahdoton jäljittää tarkasti. Siinä eletään ja se siirtyy ihmisen sisälle ja alkaa osallistua hänen toimintaansa. Opettajan työssä on pedagogisia hetkiä, joo on niitä. Kirjaa en ole vielä lukenut.

Oltiin yliopistolla. Jyväskylän AGORA on kyllä kaunis paikka, se aulan maisemat hivelevät silmää ja virkistävät. Oppimisesta puhuttiin kauniisti ja muutama luennoitsija osasi jopa ottaa yleisönsä mukaan, pitäisi varmaan tuntea iloa ja kiitollisuutta. Mutta kun ei irtoa. Kaikki puhe opettajasta oli luokkahuone-lapsi-puhetta kun liikuttiin yliopistojen Opettajankoulutuslaitosten piirissä (niitä oli sitten JKL:n lisäksi Helsinki). Opin että SOKLA on soveltava kasvatustiede HY:ssä, opin uutta. Seuraamalla toista kulttuuria tiedosti omansa, ammatillisen koulutuksen henkisen avaruuden ja liikkuvuuden verrattuna yliopistoon. (AMK-liturgian sieto lisääntyi ainakin vähäksi aikaa).

Verkko-opettajien edistyksellisyyden tiedostin myös – ja että ITK08 kongressi oli erinomaisesti järjestetty. Siellä puheenvuoroilla oli tarkoitus, siellä ajatus kehittyi hetki hetkeltä.

Miten löytyy verkkopedagogiikan viisaus? Onhan tuota etsitty monin tavoin ja edellisessä postissa kaipaamani verkko-opettajat ovat itsekin tutkineet ja kirjoittaneet, kuten minä. Eilen lukaisin virtuaaliammattikorkeakoulun Verkkopedagogiikka ja tutkimus 2007 loppuraporttia. Siinä kokeneet opettajat työstivät asiaa.

Joku kuilu tuntuu aina jäävän teorian ja käytännön välille, niinkö kuuluukin olla, jännite? Töttö kirjoittaa havaintojen teoriapitoisuudesta (siksi ostin kirjan Pinnallista ja syvällistä). Entä ammattilaisten teoriapitoisuus? Opettajan ja tutkijan, tutkivan opettajan? Milloin havaintoni on teoriapitoinen? Ainakin sisälläni asuu kriitikko joka sanoo ettei koskaan mutta ei se hyväksy myöskään tutkijoiden teoriapitoisuutta – se on usein kirjalukeneisuutta.

Yksi keskustelu näkyy kulkevan siinä, onko vain pedagogista mallia seuraava opetus (siis PBL, tutkivan oppimisen annettu malli jne) oppimisteoreettisesti korkeatasoista. Opettajat taas näkevät opiskelijan oppivan myös ihan lukiessaan kirjoja tms. Sitä pidetään jotenkin liian yksinkertaisena ajatteluna. Tekemällä oppimista ei myöskään suoraan hyväksytä teoriaksi, vaikka se on sitä.

Kyselen jokaisen verkkokurssin lopussa, että mitä tekemällä opiskelijat kokivat oppivansa mitenkin paljon. Itse kirjoittaessaan (työstäessään) -vaihtoehto saa aina eniten pisteitä, lukeminen ja keskusteleminen opettavat nekin. Vuorovaikutuksesta oppiminen ymmäretään vuosi vuodelta paremmin oppimisen lähteeksi. Kun yritin tuosta kertoa Voimaantuminen verkkovuorovaikutukseen artikkelissa niin toimittaja ei ymmärtänyt mistä oli kyse ja se piti poistaa. Olenko taas samassa paikassa? Mikä olisi oikea näkökulma tähän asiaan? Opettajien teoriapitoisuus pitäisi nostaa arvoonsa, sellaista polkua nyt kuljen, hyvin hämärää tosin toistaiseksi.

Huomaan kirjoittaneeni valinnoista ja rajallisuudesta: olen johdatellut itseni näkemään millä kentällä itse haluan toimia ja osallistua. En kiinnostu uusista teknisistä vempaimista kuin silloin tällöin – on monia verkko-opettajia jotka raportoivat noita löytäjään. Minä en kuulu siihen joukkoon, mihin sitten?

Jotain tuttua oli tässä verkko-opettajassa jonka blogin löysin vapun aikaan. Hän on perustanut bloginsa samaan tapaan, jopa omaa historiaa hahmottelin vuodesta 1997 kuten hän oli tehnyt. Hänellä oli linkki Satu Nurmelan blogiin, jonka tutkimustuloksia olen käyttänyt verkko-opiskelija aihiossani (kansainvälistä opiskelua). Samalla oivalsin, ettei kukaan muu ole juuri tällainen kuin minä.

Olen kirjoittamassa juttua siitä, mitä on hyvä verkko-opetus. Tuolla muutama posti sitten oivalsin että sen ei tarvise olla tylsä, sevoi kertoa henkisestä koskettamisesta ja läheisyydestä. Mihin perustan kirjoitukseni? Olen lukenut tutkimuksia ja osallistuin ITK08 tutkijatapaamiseen, jossa tutkimuksia sai kuunnella koko päivän. Minulle alkoi vahvistua käsitys, ettei siltä suunnalta tule ratkaisevaa apua. Nuoret tutkijat kertovat mitä tieteen sedät ja tädit kirjoihinsa ovat kirjoittaneet ja heitä ohjaavat asiantuntijat, jotka neuvovat uusille ja alkuperäisille lähteille tuossa tieteen maailmassa. Tiede on kuitenkin luonteeltaan konservatiivista ja katsoo aina peruutuspeiliin. Siellä itketään eleiden puuttumista verkkoviestinnästä, koska viestinnän tutkimus alunperin rakentui ajatukselle ilmeiden ja eleiden tärkeydestä. Oppimisen syvyyden hakeminen on jossain tutkimuksissa kohdallaan, mutta hakemiseksi se usein jää. Tulee vahva tunne, että opettajan työtä tutkijat eivät ymmärrä ja miten voisivatkaan. Pertti Töttö pohdiskelee tieteen pinnallisuutta ja syvällisyyttä herkullisesti, hänen kirjan jaksoin vappuna lukea (tunnen vetoa tieteisiin ..).

Miltä suunnalta voisin löytää hyvän verkko-opetuksen avaimen, jos tiede auttaa vain osittain. Minusta tuntuu että verkko-opettajien on itse alettava puhua asiasta ja jäsentää sitä ihan itse omaa työtä tutkimalla. Verkko-opetus ei ole pedagogisten mallien soveltamista vaan elävää työtä, jossa jokainen opettajan teko heijastaa hänen koko osaamistaan ja kehityshistoriaansa. Muistan vieläkin miten oivalsin omaa toimintaa ohjaavia periaatteita kun 2000-luvun ensimmäisinä vuosina kollegat haastattelivat minua ja näytin verkkoympäristöä heille. Oivalsin että jokaisella teolla, sanalla, ilmaisulla voimaannutin opiskelijoita ja tuin heidän itseohjautuvuuttaan ja yhteistoiminnallisuuttaan. Verkko-opettajan asiantuntemus on avointa ja monimutkaista (open complex skill). Ohjauksen merkitys nousee tutkimuksissa ja sitä sitten ihmetellään kun se ei istu yhden pedagogisen mallin kaavaan. Ei se istukaan, onneksi opettajilla on arviointikykyä ja joillakin saattaa olla viisauttakin.