Internetin psykologiaa

August 28, 2008

Minusta tuntuu että tänä vuonna tulee paljon tutkimusta ihmisten elämästä internetissä. Joudun miettimään että mitä seuraan, mihin uskon, mihin pyrin. Edellisessä postissa mainitsin Heinosen väikkärin joka olikin mainio tuttavuus. Kulttuurin tutkimusta, sekä vapaa-ajan että työn merkeissä rakennetun virtuaalisen yhteisöllisyyden kuvailua. Tulokset tuntuivat tutuilta ja opettivat myös uutta.

Miten psykologia tulee mukaan? Uusin Psykologia lehti esittelee Oxford Handbook of Internet Psychologyn joka vaikuttaa kattavalta koonnilta, mutta kannattaako hankkia? Laitoin linkin ensimmäiseen Googlen tarjoamaan koska siinä on sisällysluettelo mukana. On kirja varmaan nyt ajan tasalla, ymmärtää web 2.0 kautta, jossa luodaan sisältöjä itse ja yhdessä. Anonyymiys onkin siirtymässä tavallaan sivuun – saman totesi Heinonen että ihmiset haluaakin olla oma itsensä verkossa. Nimimerkki pidetään pysyvänä ja sen ympärille syntyy uusia tuttavuuksia, yhteisöjä kun pitempään verkoissa toimii.

Käsikirja tuo esiin koko kirjon: mahdollisuuksien ja vaarojen väliset harmaat vyöhykkeet. Ehkä se on kiintoisa tai sitten seuraan Heinosen väikkärin lähdeluetteloa, hänellä oli ihanan tervejärkinen suhde tieteelliseen tietoon (ei kaikkea tarvitse referoida saati tietää ..) Taidan epäillä että kulttuurin tutkimus antaa enemmän kuin psykologian, jolla on vanhan tieteen rasitteet (ihmisten kommunikaatio lähtee ilmeistä eleistä jne). Aiemmin olin ostanut Wallacen Psychology of Internet jossa perinteet elivät, mutta se olikin vuodelta 1999 eli aikanaan edistyksellinen. Kesällä luin uudelleen ja tykkäsin siitä kyllä.

Tämä on käynnistymistä edelleen. Jospa sitä jotakin oppii tänäkin vuonna. Kaikkea ei tarvitse tietää kunhan on jotain mieltä siinä mihin aikansa käyttää, energiansa suuntaa.


Vihdoin blogin pariin

August 24, 2008

Mahtavaa päästä taas sisään hallinnoimaan omaa blogia. Jouduin uuden turvasysteemin jalkoihin ja tunsin jo epätoivoa kun ei tullut uutta salasanaa vaikka pyysin useaan kertaan. Tänään luin keskustelupalstalta etten ollut ainoa – ja nyt sitten systeemi toimi. Siis nautin tästä hetkestä. Olin päättänyt jatkaa vielä toisen vuoden täällä kun kerran alkuun pääsin.

Olen lukemassa Ulla Heinosen väikkäriä Sähköisestä yhteisöllisyydesta ja nautin, opin uutta ja vahvistun näkemyksissäni. Aivan menee yksiin sen kanssa mitä viime vuoden aikana täällä blogissa vuodattelin.  Virtuaalimaailma laajentaa elämän uusiin ulottuvuuksiin, kaiken muun rinnakkaisen ohella. Erinomaisen selkeästi kirjoitettu ja kuvitettu teos, voisin kuvitella lukemisen vaikuttavan asenteisiin myönteisesti.

Toinen tutustuttava juttu on sisukaslehden uusin kirjoitus hämeenlinnalaiselta kollegalta. Sitä pitää tutkia ja miettiä mitä käyttöä sille olisi..  Ja sitten on vielä mainittava sama arkinen puuhailu oppimisalustan vaihdon parissa joka on vaan pakko tehdä. Hyvin olin siitä jo pariin kertaan kiukutellut edellä joten olkoon. (Ehdin lukea kaikki vanhat kirjoitukseni tällä välin kun en uusia päässyt tekemään)