verkko-opettajan palapeli

Kansainvälinen opiskeluni on konkreettisesti havainnollistanut minulle miten pienessä maassa ja kielialueella elän. Tällä viikolla on aiheena verkostot ja linkitin omaan blogiini samanhenkisiä ihmisiä ympäri maailman. Nyt blogiani seuraa jo lähes sata ihmistä ja aamulla herätessä voi lukea toisen pallonpuoliskon kommentit yön ajalta. Ilmoitin blogin seurantaan ja kurssille vasta pari päivää sitten ja heti jysähti, kävijämäärä kaksinkertaistuu päivittäin. Tähän pääsin kirjoittamalla suomea englanniksi, lyhyitä viestejä, mutta kuvatkin saavat heti ystäviä. Tämä suomalainen blogi kerää 40-45 lukijaa. Taidan jo tuntea suomalaiset verkko-ope bloggaajat, ei meitä monta ole.

Olen siis iloinen että tuli mentyä CCK08 opiskeluun, vaikka kiireitä onkin. Kurssi on parasta englanninkielen opiskelua mitä voisi olla. Kuunneltavaa materiaalia on paljon ja olin jo paikalla Ellumination Live sessiossa. Mainio kokemus. Olen tullut tietoisemmaksi verkostoista ja siitä missä oppiminen luuraa. Kun tein blogroll-verkoston itselle niin sitoutumiseni kurssiin kasvoi roimasti ja sain monta uutta ystävää. Minut mainittiin Daily lehdessä keskiviikkona ja olin imarreltu. Tänään Daily:ssa oli jo kolmas suomalainen esillä.

Suomeksi samasta kv-kurssista on kirjoittanut myös Taina, jonka blogissa on monia kivoja linkkejä eteenpäin. Itse petyin sceptic keskusteluun (se on yksi linkeistä) vähitellen ja opin käsitteet griefer ja troll: katso wikipediasta jos kiinnostaa.

Otsikkoon palatakseni: miksi kirjoittaa suomeksi tai tuottaa lehteä suomeksi jos niin harvat antavat niille arvoa ja haluavat osallistua? Miksei voisikin kirjoittaa englanniksi ja osallistua globaaleihin yhteisöihin. Ovathan ne avoimia myös suomalaisille. Maailma avartuu eri tavalla: tiesin toki että jossain on nyt kevät mutta kun sen näkee bloggaajan kuvituksessa niin se havainnollistuu. Joku ajattelee samoin kuin minä tuolla toisella puolella maapalloa (eikä putoa sieltä avaruuteen, on se kummaa).

Voi että on kodikasta kirjoittaa omalla kielellä. Kesti taas kolme päivää päästä tänne sisään. Edublogsin vaiva uusiutui ja onhan edublogsin käyttö reippaasti lisääntynyt jo kurssimme takia, kun se  on yksi suositelluista blogiympäristöistä.

Viikolla olin palkkatyön vuoksi kaksi päivää lähitapaamisessa Tampereella ja oli mukavaa olla puuvillatehtaiden ympäristössä ja tavata tuttuja. Mutta kyllä fyysinen väsymys vie paljon voimia kun eka päivänä lähdetään varhain ja istuaan illalla pitkään. Toisena päivänä alkaa saada aika lyhyitä vastauksia. Vasta kun on yhden yön nukkunut omassa sängyssä alkaa elämä taas maistua ja vielä nytkin taitaa olla väsymystä.

Siihen verrattuna tuntuu pieneltä kurssin tuomat aineistot: niitä voi lukea milloin vaan ja missä vaan. Hyvin kurssi käynnistyi. Wiki ohjaa edelleen ja kurssiblogi sekä Moodle kokoavat kaiken. Siellä voi keskittyneesti keskustella opettajan johdolla – toki paljon on osallistujien avaamia ketjuja. Monia uusia vimpaimia on jo löytynyt, Edublogsin käyttäjät voivat Twitteristä seurata keskustelua omista ongelmista. Online tapaamisten välineet ovat minulle uusia nekin. Pageflakes on vielä tutkimatta. Merkillisen koskettava oli Googlemapsin käyttö – sijoittaa itsensä osaksi maailmanlaajuista yhteisöä.

Tärkeintä on kuitenkin saada otetta konnektivismiin, mitä se on. Mieleen nousee  käsitteitä joita ei ole aikoihin käyttänyt esim incidental learning. Siitä tehtiin kokeita psykologian praktikumeissa toisena opiskeluvuotena (ikuisuus sitten). Olen tyytyväinen että lähdin kurssille.

Opiskelijana syntyy väistämättä kokemus hämmentymisestä ja materiaalin alle jyräytymisestä vaikka tiedän sen normaaliksi kun olen itsekin vetänyt isoja ryhmiä (en toki kahta tuhatta ihmistä). Vain opiskelijana tuntee  kuten opiskelija, on se niin. Miten ihana olikaan saada Irlannista kommentti blogiviestiin ja Moodlessa suomalaisen opiskelijan tervehdys. Toistensa tukemisen henki on totta ja itse siihen vaikuttaa miten se omalta osalta pysyy yllä.

Kirjoitan jatkossa  pääsosin englanninkielisellä puolella enkä laita linkkiä sinne (siis minun blogiin) vai kiinnostaisiko se? Se kun on niin onneton toistaiseksi (vaikka ihana ihminen Irlannista totesi minun englannin muka erinomaiseksi:))

Olen sitä mieltä että verkko-opettajan on hyvä olla vuosittain itse opiskelijana verkkokurssilla. Niin olen ollutkin – harvemmin Suomessa on päässyt pelkälle virtuaalikurssille, koska tavanomainen ajattelu on edellyttänyt silloin tällöin lähipäivää. Mutta nyt: tarjolla on avoin globaali online kurssi. Juuri kun minun piti etsiä sellaista niin opeblogi kertoi asiasta : konnektivismi ja tiedon käsitys on tarkoitus selvittää perin juurin.

Tuollaisella kurssilla oppii miten toimitaan: sähköposti on perusyhteys ja avoimet sivustot joita opettajat Kanadassa ylläpitävät. Opiskelijat tekevät blogin itselleen ja menevät Moodleen esittelemään itsensä. Tagi on se yhteys jolla tuotoksia jäljitetään. Ja paljon muutta mielenkiintoista edessä syyskuusta marraskuun loppuun. Voi että. Varmasti opin paljon sekä sisältöjä että verkkotoiminnan käytäntöjä. Tänään olen jo löytänyt maailman kellon ja tiedän että aikaero on 9 tuntia. Siellä on vasta aamu kun täällä on ilta alkamassa.

Tätä juuri tarvitsin kun puursin (ja koko lähiympäristö puurtaa) edelleen koulumaista verkkoympäristön vaihtoa. Pitää nostaa katse ylemmäksi ja kauemmaksi niin alkaa taas verkko-opetus taas maistua…

Kun Irmeli muistutti väitöskirjojen katselusta niin innostuin heti seuraamaan A. M. Leinosen Virtuaalikoulun seurantatutkimuksen 13.6. 2008, kun oli vastaväittäjäkin tuttu kollega Seppo Helakorpi. Tutuilta tuntuivat tulokset: verkko-opetus voimistaa opettajien pedagogisten ratkaisujen miettimistä. Verkko-opetus tuo läpinäkyväksi opiskelijan prosessin ja sitä kautta terävöittää ohjausta.

Ammatti/koulutusalojen erot nousivat Virtuaalikouluhankkeessa(kin) ja minua kyllä piristää että joku uskalsi kirjoittaa tulokset näkyville. Totta on että ammattien eroja tulisi ymmärtää syvemmältä kuin pintaeroina, mutta kun niistä ei ole voitu puhua niin eipä silloin ainakaan ymmärrys syvene.

Kehitystä hidastavat organisaation kulttuuri ja johtajien käsitykset, jälkimmäinen nousi ITK08 sekä tutkimuksissa että arkihavainnoissa. Kehitystä edistävät opettajien tahto ja sosiaaliset verkostot joissa he (siis me) toisiamme tuemme. Osallistumme myös koulutuksiin jotka ovat verkostoitumisen paikkoja. Juuri noin olen minäkin mielessäni asioita koonnut ja kokenutkin. Ilman toisten innostuneiden tukea ei jaksaisi jatkaa kehitystyötä, jolle ei lähiympäristössä saa tukea kuin opiskelijoilta. Yksi tämän vuoden teema voisi olla verkostojen voimistaminen ja laajentaminen: sometu.ning monipuoliseen käyttöön.

Seppo pyrki herättämään tutkimusotteen kriittistä arviointia ja siinä toki miettimistä riittäisi. Miten saada kiinni kehityksen ytimestä on  edelleen avoin kysymys vaikka sen tuonne otsikkoon heitin. Väitöskirjassa näytetään tutkimuksenteon osaamista – blogissa olet vapaa tutkimaan ja kyselemään…