verkko-opettajan palapeli

Joulu lähestyy ja saa ajattelemaan syyslukauden antia, verkko-opettajana. Toinen verkko-ope bloggaaja Juha teki jo oman koontinsa. Hän itse asiassa liittyi minun verkko-opettajuuteen sikäli että auttoi ratkaisevasti: olin juuttunut oppimisalustan vaihtamisen tuottamiin pulmiin mutta hän kertoi miten uudellakin (siis minulle uudella) voi tehdä ihan mielekkäitä juttuja. Ja niin aloin tehdä, päätin noudattaa periaatteitani olkoon se miten hankalan näköistä vaan. Nyt ovat ensimmäiset opiskelijat tehneet hommansa ja eiköhän se siitä.

Pulma nousi osittain siitä että minun tarpeet (siis opiskelijoiden ) ovat erilaiset kuin mitä normaalilta oppimisalustalta odotetaan (opettaja antaa numeron ja tarkistaa tehtävät). Toinen “virheeni” oli se että olin perehtynyt edelliseen alustaan ja käyttänyt sitä monipuolisesti, osasin kaivata sen mahdollisuuksia.

Minulla ehkä vuorovaikutuksen merkitys on hiukan laskemassa tällä hetkellä, toisin kuin Pekka sanoo. Jospa meillä on opettajankoulutuksessa niin paljon pakotettua vuorovaikutusta että opiskelija – ja opettaja – joskus nauttii yksityisyydestä. On silläkin merkityksensä että kirjoittaa omaa oppimispäiväkirjaa.

Tulevia haasteita asetan tällä hetkellä oppimisen syvyyden suuntaan; miten osaisin ohjata ajattelemaan ja tiedostamaan entistä paremmin. Jonkinlaista painetta tunnen myös videoiden ja äänitysten käyttöön, mutta otan niitä mieluummin valmiina muiden tekemänä kuin että itse näpertelisin. Saa nähdä. Ja SL sitten, milloin sinne pääsee oppimisen merkeissä? Taitaa kansainvälisyys vetää minua eniten juuri nyt…

Olin juuri kuuntelemassa Raija Hämäläisen väitöstilaisuutta Jyväskylän yliopistossa: Designing and investigating pedagogical scripts to facilitate computer-supported collaborative learning, vastaväittäjänä Lasse Lipponen.

Keskustelu oli herkullista seurattavaa. Oli kehitetty skriptien ym avulla yhteisöllistä verkko-oppimista ja pohdiskeltiin teorian ja tutkimuksen ja kehittämistyön ehtoja ja todellisia tuloksia. Vaikka päätulos olikin että skriptejä tarvitaan niin niiden pitää kuitenkin olla avoimia ja tilaa opiskelijan luovuudelle pitää jättää. Itse asiassa kollaboraatio syntyy kun osallistujat sitoutuvat sisäisen motivaation kautta joten söpöt pedagogiset näpertelyt ovat toisarvoisia (mutta aina niistä väitöskirjan saa). Ihan tosissani nautin istua kuuntelemassa ja ajatuksia heräsi sekä omaan opetukseen että hankkeisiin.

Lopulta peruskysymykset ovat ikuisia: miten korkeatasoista oppimista voitaisiin tukea tai tuottaa ja voidaanko, miten älyllinen ponnistelu herää, miten edetään oikealla tavalla eteenpäin, syvemmälle. Missä vaiheessa kehittäminen on vielä lupaavaa ja milloin olisi viisasta lopettaa.

Neljästä hankkeesta kaksi oli ammattiopiston puolella pelien kehittelyä ja kaksi yliopiston Optimakurssia. Keskustelussa ilmeni ammatillisen puolen hankkeiden parempi edistyminen.  Design tutkimus tuntuu olevan kehittämisen ytimessä ja kiintoisaa se onkin ammatillisen opettajakorkeakoulun perspektiivistä kun katselen. Väitöskirja on verkossa, Koulutuksen tutkimuslaitoksen julkaisuja (linkkiä ei nyt löydy, siirtävät kai juuri) tutustukaa ihmeessä, minä ainakin luen. Ilo nähdä että teorian ja käytännön yhdistäminen toteutuu tutkijoiden ja opettajien yhteistyön kautta. Mahtavaa!