verkko-opettajan palapeli

“Yrityksillä ja yhteisöillä on niin kiire, etteivät ne enää ehdi ajatella. Niinpä ne ulkoistivat ajattelun.” Näin hauskasti alkaa Talouselämä lehden artikkeli 16.1.09 ja esittelee sitten muutamia puolestamme ajattelevia ihmisiä. Kirjoituksessa oli niin monia koskettavia kohtia että se sai minut miettimään omia kokemuksia. Pysyn nyt verkko-opettajuudessa blogin teeman sisällä (jos maltan).

Myönteistä on ollut löytää sometu-verkostosta DevelOpe ryhmä (lisätty seurattaviin). Mainio idea tehdä blogi yhdessä, järjestää seminaari, julkaista esitykset ja jatkaa keskustelua sometussa. Itsellekin kolahti moni asia: pedagogiset skriptit syvällisemmin esiteltynä ja keskustelu luonnontieteiden oppimisen eroista humanistisiin. Oppimisesta puhutaan yleensä vain jälkimmäisen kautta, on virkistävää kun joku uskaltaa sanoa ettei keisarilla ole vaatteita, ei se noin ole kaiken oppimisessa. Siis löysin verkostoa jossa jatkan. Sain mahtavia linkkejä eteenpäin. Aika asettaa rajoja, miten paljon mihinkin, miten syvälle mihinkin. Joka tapauksessa tulkitsen DevelOpe verkon Yhdessä Ajattelemiseksi.

Kukaan ei ole varsinaisesti päättänyt ajattelun ulkoistamisesta. Ajattelu on vain valunut ulos yrityksistä, ministeriöistä ja laitoksista, jatkaa Talouselämä 2, s.24

Verkko-opetuksen ajattelua pyrittiin edistämään kokoamalla asiantuntijoita viime talven aikana. Voi että tuntui makealta päästä mukaan Raportti Hyvässä kasvussa kokosi ajatuksemme – mitä sitten? Se on linjassa Sitran ja muiden Tulevaisuusryhmien kanssa. Tällainen toiminta on kai yleisesti hyväksyttyä?

Mutta entä arkipäivä työssä ja omassa yhteisössä? Uppoaako aika tulosraportointiin ja palaverista toiseen juoksemiseen ym. Kukaan ei enää lue, ei ehditä ajatella? Siksi tarvitsemme blogeja jotta oma ääni ja ajattelu ei ihan tyystin unohtuisi. Julkaisujakin kirjoitetaan siksi että hanke vaatii, kukaan ei aiokaan lukea niitä. On soma laittaa hyllyyn julkaisu ja vieraiden on pakko olla siihen ihastuneita kun lahjaksi saavat. Minäpä saan ensi viikolla yhden, heh heh. Ja sitten ilmoitan sen tulosraportointiin (se on siis Oikeaa Työtä).

Varmaan myös sosiaalisen median piirissä on paljon ns olevinaan keskustelua, pintaraapaisuja. Puhutaan niitä näitä – kohteliaisuus ja hyvä käytös estävät ilmaisemasta varsinaisia ajatuksia. Tekemistä riittää, luulen.

Tänä talvena en ole enää pysynyt verkko-opettajan työssä tässä blogissani. Olen ajautunut kansainvälisiin hankkeisiin, syksyllä CCK08 opiskelijana ja eurooppalaisena hanketyöläisenä. Viimeksi oli tilaisuus perehtyä hankesuunnitelman tekoon Lifelong Learning ohjelman mukaisesti. Kaikki tämä herättää mielessäni kysymyksiä.

Minulla oli onnea päästä hanketyössä näkemään upeaa yhteistyötä. Siitä huolimatta tuntuu, että on myös kyse näytelmästä josta pitää puhua varovasti. Kesken olevista hakemuksista ei mainita nimiä eikä paljon muutakaan, sanoo terve järki. Mutta miten mahtavalta vastapainolta tuntuikaan käydä liittymässä CCK08 jatkoon, Ning-verkostoon ja kuunnella taas kerran sen verkoston periaatteet: avoimuus tasavertaisuus autonomia on osallistujilla. Sieltä löytyi monta ideaa joihin voin hypätä mukaan ja Jenny M tutkimuksesta nappasin lainauksen

It is voluntary, not a funded project, so we can enjoy the process and learning.

Onko se aina noin että vain ilman rahoitusta vapaaehtoisesti tehdystä työstä voi nauttia? Kyllähän se ihan hyvää tarkoittaa kaikki instituutioiden liturgia innovaatiosta sun muusta, samassa maailmassa siellä eletään. Hupaisinta siellä on nähdä miten jotkut kuvittelevat sitä kautta hallitsevansa kehitystä ja tietävänsä aina parhaiten. Sille hymyilen mielessäni silloin tällöin. Tänään Keski-Suomalaisessa puhuttiin siitä kuka omistaa sanan Avoin yliopisto. Onko hauskaa?

Maanantaina pääsen arvioimaan Elluminate istunnossa syksyn CCK08 opiskelua, oli kodikasta saada Daily postia siltä taholta. Miksi ei instituutioni sitten tunnu kodikkaalta, onko kyse vain toimintahäiriöstä minun mielessäni? Tässä iässä on varaa tällaiseen, jos olin uraa aloitteleva nuori niin olisinko erilainen? Tuskin.

Opin paljon asiantuntemuksen jakamisesta ja yhteiseen hiileen puhaltamisesta viime viikolla. Osallistuin ICT-inssien kanssa uuden hankkeen suunnitteluun -ihan oikeasti yhdessä. Menomatkalla Berniin oli vasta idea mutta kahdessa päivässä työstettiin idea suunnitelmaksi. Ihailin miesten asiassa pysymistä ja toistensa kuuntelemista, se oli näkemisen arvoista. Sitä paitsi halusivat pedagogiikan ensimmäiseksi paketiksi josta käsin kaikki etenee. Omalla oppimisen ja verkko-opettajan asiantuntemuksella oli tarvetta. Suurenmoinen kokemus, taas laajeni maailmani konkreettisella tasolla. Vetäjänä oli Tarja JAMK:sta ja hänen tapansa ohjata GOPPia herätti ihailuni myös (= Goal Oriented Project Planning).

Ei kai minusta ole tulossa nörtti, mietin kun eilen näin sometussa Tarmon ottaman kuvan jossa (mukamas) asetuksia tarkastelen ennen monitasoisen palaverin alkua. Sometussa palattiin sitten itselle normaaliin epäselvyyksien pähkäilyyn oppimisen kysymysten äärellä

Mutta Bernissä oli kuin orkesteri olisi soittanut kauniisti yhteen,  kun suunnitelma rakentui pala palalta.