verkko-opettajan palapeli

Ammatilliset opettajakorkeakoulut ovat innokkaasti kokeilleet sosiaalista mediaa ynnä välineistöjä (onkohan ne kaikki sosiaalista..) . Aikuiskasvatus lehdessä oli mukava kirjoitus opettajakorkeakoulujen yhteisistä kokeiluista, kiitos Tiiu Tenno ja Jukka Niinimäki. Myös yhteinen julkaisu ilmestyi taannoin jossa on lukuisia kirjoituksia: Verkon varassa (2009). Alkuvuodesta 2010 tulee seuraava yhteisjulkaisu ja Hesassa on rajaton oppiminen marraskuussa.

Kun kehitystä tapahtuu niin alkaa olla vaikeuksia valita mistä bloggaa, millä sanomisella olisi muille merkitystä tai apua. Pitääkö minunkin siirtyä uusien välineitten kokeiluun ja niistä kertomiseen. iPhone on työn alla, ihme laite tuo näyttää olevan, en ole ennen moista tavannut.

Pedagogiikan puolella kun ei ole vallankumouksia odotettavissa. Opiskelen taas konnektivismia globaalilla tasolla, en mallttanut olla osallistumatta toisen kerran ja jospa se onkin tarpeen. Näkee kuviota vähän kauempaa kun ei heti huku tiedon tulvaan (toivon). Siellä on nyt suomalaisia viisi ja yksi nimimerkillä (miksi ihmeessä?) Kansainvälisyys näkyy, Aalto yliopistosta on joku ulkomaalainen ja Walesista taas joku jolla suomalainen nimi, varmaan muitakin. On kiva ja kunniaksi maallemme että ollaan näkyvästi mukana. Luotan siis meihin – Connecting people -maassa elämme. Jospa tuolta saa jotain kypsää ajatuksen vaihtoa jossain vaiheessa?

Olisiko niin että haen jotain uutta linjaa tälle blogille. Sen pohdinta sopii hyvin synttäripäivään, joka taitaa olla tällä viikolla edessä.

Paljon keskustelua on herättänyt Stanford yliopiston tutkimus multitasking-ihmisten toimintatavoista. Kiinnostus siis heräsi siitä että multitasking eli monien asioiden hoitaminen yhtä aikaa tietokoneen, kännykän, TV:n, musiikin ja ties minkä yhteiskäyttö lisääntyy ja arvellaan joidenkin harjaantuvan moniajoon. Tutkimus kuitenkin osoitti toista: ne opiskelijat jotka kertoivat harrastavansa moniajoa olivatkin heikkoja juuri siinä.

Kuten linkissä esitettävä video osoittaa, tehtävät olivat huomion kohdistamista tiettyihin muotoihin ja tässä siis paremmin vastasivat opiskelijat, jotka eivät harrastaneet monien asioiden jatkuvaa yhtäaikaista tekemistä. He ottivat tehtävät sellaisenaan ja tottelivat ohjeita.

Tulosten tulkinta on homma sinänsä: BBC uutis0innissa arveltiin että ehkei tutkittu lainkaan multitaskingia. Sama tuli itselle mieleen kun katsoin koetta. Tehtäväksi annot olivat vailla mieltä, merkitystä, kuten psykologian perusilmiöiden tutkimuksessa usein on. Halutaan pelkistää ilmiö irti kontekstistaan mutta sitten ei enää tiedetä mitä tulos koskee. Jos multitasking ihmiset osaavat nähdä monia asioita yhtä aikaa, pitäisikö heidän lisäksi nähdä tietyn sinisen nelikulmion asento? Muisti on yksi välittävä tekijä ja sekin aikuisilla liittyy tehtävän mielekkyyteen.

Yksi tulkinta voisi olla että moniajajat tai osa heistä on ajautunut tilanteeseen, jossa eivät voi elää ilman ärsyketulvaa ja ovat tavallaan luopuneet yrittämästä hallita, on ehkä kyse enemmän pakenemisesta, tajunnan täyttämisestä. Tästä on työelämässä kytkentä uupumisen suuntaan.

Tärkeää on että tutkitaan virtuaalimaailman uusia ilmiöitä. Ne ovat oikeasti monimutkaisia kuten ohjaava yksikkö ihminenkin, onneksi Kyllä jotakin kehitystä moniajon suuntaan havaitsen itsessäni ja ympäristössäni, kyllä tietoisuus venyy ja muistin keinot moninaistuvat.. Itsetuntemus ja itsensä kuuntelu, rytmitys ovat ehkä keskeisiä opittavia taitoja?

Innostuin lukemaan USA:n Department of Education uutta raporttia Evaluation of Evidence Based Practices in Online Learning – A Meta Analysis and Review of Online Learning Studies. Siinä kun päätuloksena on online opetuksen paremmuus. Miten tuloksiin on päästy?

Vaikutuin siitä että käytiin huolella läpi alan tutkimusta (eikä vaan tehdä nopeasti uutta). Tässä edettiin satoja tutkimuksia kahlaamalla, vuosilta 1996-2008 ja löydetään 176 jotka kelpasivat arvioitavaksi. Sitten määriteltiin vaikuttavuus (keskiarvojen ero/hajonta) ja edelleen mentiin katselemaan mitkä tekijät nimenomaan eron tuottivat.

Eroja löydettiin oppimiseen käytetyssä ajassa, opetussuunnitelmissa ja pedagogiikassa. Online oppiminen sai käyttämään enemmän aikaa oppimiseen kuin luokkahuone. Online oppimisessa reflektiointi ja kollaboraatio olivat keskeisiä tehokkuuden lisääjiä. Opiskelijalle tuli antaa kontrollia toimintaansa oppimisympäristössä. Tarkat skriptit, ohjeistukset eivät tuottaneet parannusta (tästä suomalaiset väikkärit ovat antaneet erilaisia tietoa). Opettajat ja heidän ohjauksensa tuppasivat olemaan parempia online kuin muuten. Oppimaan oppiminen toteutui paremmin verkossa.

Kannatti tuohon tutustua. Tulokset ovat samoja kuin mihin omassa aikuisopetuksessa olen päätynyt. Haasteita riittää verkko-opetuksenkin kehittämisessä edelleen, mutta olisi mielestäni aika Suomessa myöntää sen toimivuus ja luopua f2f ihannoinnista.. ja epäluuloista verkko-ympäristöjä kohtaan. Näkis vaan

Näkyvät muutkin pohtivan bloggaamisen merkitystä ja jotkut jopa sanovat ettei ole muuta tärkeämpää. Oman ajattelun tiedostaminen taitaa olla tuossa se ydinjuttu. No miksei sekin, mutta oman ajattelun päiväkirjaa voi kirjoittaa itsellekin – minusta bloggaus on verkostoitumisen keino kun sen avulla löytää muita ja he minut.