verkko-opettajan palapeli

Opiskelen aineistoja Personal Learning Environments and Networks konferenssista joka pyöri viime viikolla, enpä enää osaa sanoa missä paikallisesti enkä edes virtuaalisesti. No, etenin CCK09 sivuston kautta.

my way

Esityksiä on monenlaisia. Ne ovat Elluminate istuntoja jossa puhujat videolla ja vuorovaikutusta chatin ja mikkien kautta. Ensimmäisessä kerrotaan Etelä-Afrikasta Teachers without Borders Canada and Edunova. Keskustelu pyörii välineissä mikä on ymmärrettävää. Saattaa kiinnostaa niiden vuoksi ja Empowering Education beyond Borders ajattelun kautta ainakin.

Pidin kovasti Lucy Greyn esityksestä, jossa hän kuvasi kaiken toimintansa ja historiansa. Niin tuttua ja kuitenkin opittavaa, uusia ideoita. Hän opettaa Chicagossa. Suosittelen kaikille opettajille.

Josie Fraser esiintyi kahden portugalilaisen nuoren miehen kanssa. Heidän orientaationsa oli instituution PLE- kehittämisessä, mikä koskettaa monia oppilaitoksia. Samat on kysymykset kaikkialla?

Graham Atwell Walesista oli mieluinen tuttavuus (muistaakseni täällä paljon käynytkin ja varmaan tavannut luonnossa joskus). Nyt vasta verkon kautta tutustuin hänen ajatuksiin Hän vetää EU Komission isoa Mature-projektia PLE asioista. Kiintoisaa oli työssä oppiminen joka toteutettiin kollaboratiivisesti. Pidin myös käsitteestä Knowledge Maturing.

Vielä kuuntelin Steve Wheeleriä Plymouthista. Hän kävi läpi peruskäsitteet PLE, PLN, Personal Web ja kuvasi muutosta jossa tiedon kaataminen päähän suppiloa pitkin on muuttunut verkostoelämäksi. Kerratkaa jos kiinnostaa. Taisin olla paikalla, kun oli ainoita ilta (ei yö) aikoja mutta lopetin kesken koska äänitys oli niin huono. Muissa se on parempi.

Taitaa olla joku vielä kuuntelematta mutta nyt paistaa aurinko ja lähden ulos. Lisään linkkejä noihin jahka jaksan. On tässäkin jo virikettä

JATKOA ma 19.10.09

Tosi mukava oli kuunnella Sue Waters istunto. Hän on Australiassa ja kasvot olivat tutut edublogista jonne hän tekee ohjausvideoita. Upeasti hän oli läsnä ja sai vuorovaikutuksen toimimaan. Hän on tutkinut välineiden käyttöä ja pystyy neuvomaan aloittelijoitakin. Ohjaavia koonteja on paljon. Oman ajan ja toiminnan hallinta taitaa olla kaikilla pohdinnan alla. Tunti kului todella nopeasti.

Viimeksi kuuntelin Rita Kop istunnon, joka oli taas minun silmin perusasioiden kertausta enkä jaksanut kuin puoliväliin. Ihan hyviä jäsennyksiä kokemuksellisen oppimisen mallin ympärille. Rita työskentelee aikuisen kanssa, Kanadassa hän taitaa asua vaikka chat paljasti hollantilaisen alkuperän. Kiva nähdä miten kaikkialla asiat etenevät..

Työstän parhaillaan tutkimusta viime syksyn maailmanlaajuisesta konnektivismin opiskelusta. Kolme kurssilaista on tuottanut kässärin joka on menossa konferenssiin ja sitä etukäteen työstetään porukalla (mahtavaa!). Olin  mukana tuolla kurssilla ja tutkimuksen kaikissa vaiheissa. Samanaikaisesti on menossa edellisessä postissa mainittu sometu-keskustelu. Kumpikin näistä opettaa.

Kun opiskelu on avointa, erilaisuuden sallivaa, osallistujien autonomiaa kunnioittavaa ja yhteyksiin pyrkivää – se on haasteellista ja asettaa vaatimuksia osallistujille. Niinpä selvin käyttäymismallin tunnistus maailmanlaajuisella kurssilla olikin kammottava häiriökäyttäytyminen ja vallan anastaminen sitä kautta. Tämä johti vetäytymiseen, totta kai, koska aktiivisen vaikuttamisen mahdollisuus meni joksikin aikaa. Ihmiset lopettivat tai siirtyivät omiin blogeihin, jotka ao häirikkö vielä yksitellen haukkui foorumilla. Tuo on yksi tapa osallistua ja lienee jotain sukua ilkeämieliselle twitteröinnille, yksi avoimen median sivujuonne.

Tutkijat kirjoittavat autonomian ja avoimuuden paradoksista, miten ne alkavat vaatia vastapainoksi moderointia ja ohjausta ym. Tällaisten paradoksien keskellä eletään avoimissa keskustelussa (ja muutenkin ). Tutkimus paljasti myös vetäjien odotukset ja frustroitumiset ja herätti kysymyksiä ainakin minun mielessäni. En ole yhtään varma haluavatko he kuulla muiden ääniä vai riittäävätkö omansa heille kummallekin. Arvostan ja ihmettelen, yhtä aikaa.

Muita CCK forum-keskusteluun vaikuttaneita tekijöitä olivat erilaiset ekspertiisit ja erilaiset kielet (tässä tarkoitan käsitteistöt, toki englanti valtakielenä oli haaste monille), erilaiset oppimisen tyylit ja identiteetit. Näistä opin paljon sometun twitter keskustelussa, se oli osaksi väärinymmärrystä ja selitystä ja itseensä ottamista milloin mistäkin.  Selkeys ja yksiselitteisyys tuntuvat aina olevan hukassa, vaikka kuinka rautalangasta vääntäisi. Osallistuessa oppii tuntemaan sekä itseään että muita ja tietää miten itse kullekin henkilölle asioita kannattaa ilmaista jatkossa. Ja miten itse kirjoittaisi mahdollisimman yksiselitteisesti koska foorumeille kirjoitetaan laajalle pontentiaaliselle lukijakunnalle.

Jokainen keskustelu sometussa on osallistumalla oppimista, jossa tunnistaa omia ja muiden ajattelun ja tuntemisen ketjuja. Se on nykymaailmassa tarvittavan I am the platform verkostossa elämisen kurssi jossa itseluottamus tulee punnituksi ja vahvistuuhan se useimmiten. Jokaisen osallistujan selän takana näen sata muuta, jotka eivät vielä uskalla kirjoittaa. Tulkaa mukaan!

Keskustelu konferenssien twitteröinnistä on jatkunut sometussa ja on opettanut monta asiaa. Keskusteluun osallistui tänään twitterkulttuurin luonnetta opettaen henkilö (nimeä en muista) ja sanoi että näemme twitteröinnissä sellaista mitä siinä ei ole. Siis syvällisyyttä. Se kun on vaan heittelyä vailla isompaa mieltä ja merkitystä eikä koskaan kohdistukaan mihinkään.

Tämä heitto liian syvälle näkemisestä kolahti minuun – ymmärsin että sitä juuri tein, tarkoituksella. Halusin sanoa että ilmiön voi nähdä myös syvempänä toimintakulttuurin kysymyksenä. Olen vähitellen ymmärtänyt että kommunikoinnin laatu on olennaista maailmanlaajuisessa verkostoitumisessa. En ole noviisi, elän noissa verkostoissa ja käytän kaikkia vempaimia minäkin. Havaintojen teoriapitoisuus on kiehtova käsite (kiitos Pertti Töttö – hän ei ole sometussa vaan kirjoittanut monta kirjaa ) Ihminen voi nähdä pintaa tai syvemmälle, siitä on kysymys.

Tuija Aallon Yle-blogin kautta päädyin toiseen oivallukseen että on syvä kuilu tekniikan ihmisten (joiden konferenssista oli kyse) ja opetusalan ihmisten välillä edelleen. Tuija arveli kielen olevan liian erilaista. Totta tosiaan, miten tuota kuilu voisi paremmin täyttää? Jarmo Talvivaara yrittää keskustelussa kuilun ylitystä koska tuntee hyvin molemmat kulttuurit. On siinä sarkaa..

Spinoza on aikanaan miettinyt ihmisen mielen aktiivisuutta yleisenä eniten toimintaan vaikuttavana tekijänä. Nyt tunnutaan ihannoitavan jotain viihteellisyyttä  ja sokeutta – pohdinta saa olla vain assosioivaa ja kaiken aikaisemman arvo pitää kieltää ja helppoa se on jos se puuttuukin kuten jotkut julkisesti itseä kehuvat. Sitten kun aletaan asioita työstää sieltä tulee vastaan ne vanhat asiat. Näin on ehkä käymässä konnektivismin opiskelussakin. Julistus kaiken muutoksesta alkaa saada hahmoja jotka on eri tieteissä ja hyvissä käytännöissä löydetty jo ammoin. Kiehtovaa, sanon minä.

Keskustelu sometussa viritti mielessäni oivalluksen. Kun nämä uuden ajan twittertaiturit kirjoittelevat 14o merkin juttujansa luentojen aikana ja pakottavat luennoitsijoita suunnittelemaan paremmin ja tuntemaan kuulijansa aiemman osaamisen, mitä tämä onkaan?  Alkoi tuntua kovasti tutulta minun mielessäni. Ja kutkuttavalta koska samat pojat ovat varmaan kritisoineet opettajia yleensä ja koulutusta yleensä. Nyt he sen itse luovat, löytävät samat periaatteet mitä opettajankoulutuksessa löydetään joka vuosi. Itse keksitty on ainoa oikea, niin se on.

Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa työstämme asioita pintaa syvemmälle. Kannattaa lukaista esim. mitä Yrjö Engeström kirjoitti 80-luvulla opetuksen pinnallisesta ja syvällisestä tarkastelusta. Yleisön ja puhujan vuorovaikutus on kyllä ihan muualla kuin näissä uusissa vempaimissa. Eikä vuorovaikutus ole uusi keksintö, ei todellakaan. Kehitys on sitä että samat asiat löydetään yhtä uudelleen ja jokainen polvi kuvittelee olevansa ensimmäinen joka asian keksi ja sille pitää aina antaa arvonsa. Annan annan, pienellä ironialla sävytettynä

Jälkihuomautus: taisin liioitella, ei tässä ole pedagogiikasta kyse vaan uusien välineiden myynnistä ja käytön konsultoinnista. No hankkikoot elantonsa kukin tavallaan: onhan tällaista joka puolella sosiaalisessa mediassa.

Kuuntelin eilen suuren Mind Trek tapahtuman antia mielenkiinnolla. Chris Messina puhui Identity is the Platform ja Jyri Engeström Snack Size Sociality. Vinkit lähteille pääsyyn tarjosi taas Timo Rainio. Tunsin olevani ajan tasalla ja kun olen kirjoittamassa identiteetistä itsekin niin tsekkasin onko uutta. Tähän asti kaikki hyvin, mutta sitten … Illalla etenin pitemmälle ja pääsin stophimanen keskusteluihin ja mieleen alkoikin hiipiä että mistä tässä on kyse.

Jos tällainen twitter ja qaiku ja pilkkavideot ovat tämän planeetan pulssi (Jyri E sanoi mikrobloggauksen olevan) niin kai voin valita miten minun pulssini sykkii? Aloin kysyä mielessäni että mikä on lopulta se ekspertiisi mitä esim. Chris ja Jyri esittivät. He ovat kasvaneet näihin mukaviin identiteetin rakennusvälineisiin ja tottuneesti esittelevät niitä. Jyri on päässyt katsomaan suurta maailmaa kun isä oli proffana myös siellä. Mitä se porukka ihaili heissä mitä ei sitten löytynyt Himasen englantia puhuessa. Sulavuus, nopeus, kauniit värikuvat ja videoleikkeet?

Identiteettiä koskeva sisältö oli mukamas sidottu Maslowin tarvehierarkiaan (jonka paikkansa pitämättömyys on todettu monesti) eikä sitä sidottu tuohonkaan, se kuva vaan väläytettiin. Kiintoisa sotku on viiden kohdan identity platform (sisältää mm smarter user agents ja data is money). Jyrin esityksessä oli käsitteistöä Snack ja Bite size media, jotka voin kuvitella kriittiseksi jos hän on isänsä poika muutenkin kuin ulkonäöltään. Silmiä avaava päivä siis minulle eilinen.

Identiteetti ja minä keskiössä nostaa itseluottamuksen, self-reliance (onko se ihan sama kuin self confidence ?) – psykologisen tiedon tarve olisi valtava. Jos nyt kukaan enää mitään tietoa haluaa.. riittää että näyttää hyvältä ja värikuvat vaihtuvat tiheästi. Tällaisen maailmanko olemme rakentaneet? Ja pitää vaan jaksaa edelleen uskoa kehitykseen..

Keskustelu jatkui sometussa, samanlaisia ilmiötä muuallakin.

Traditiot ovat tärkeitä tässä nopeasti muuttuvassa maailmassa. Otin taas kuvan tämän blogin suomalaisista kävijöistä viimeisen kuukauden ajalta. Olisiko hiukan suurempi tuo kaupunkien määrä kuin viimeksi, ainakin olo tuntuu vakiintuneemmalta. Ulkomailta on lisäksi käyntejä 26 (kai ne ihmisiä on tai hakukoneita).

blogi 2 vuotta

Entistä enemmän mietin että millä areenalla mitäkin teen. Sometu on vakiinnuttanut paikkansa minun elämässä ja lisäksi on oman työpaikan kaksi ning-yhteisöä, suljettuja mutta blogilla voin ruokkia niitäkin. Liitän tämän blogin myös opetukseeni selvemmin kuin ennen. Tämä on siis normaalia jopa arkista ja jäänyt viime aikoina englanninkielisten tapahtumien varjoon. Mutta ihana on kirjoittaa kielellä jota osaa vaivatta.

Kävijöitä on 138 – kun katsoin 1v. blogia niin oli 50, jos nyt oikein ymmärrän. Vakiintumista on enempi ja palautetta, sekä kommenteissa että edelleen s-posteissa. Kiintoisia yhteydenottoja, kiitos teille lukijoille.

Tulevaisuus on hiukan hämärä mutta vuoden loppuun ainakin jatkan. Ehkä enemmän oman käyttöteorian rakentajana kuin verkko-opetuskokemusten kertojana. Saa nähdä, mistä lie tämä epämääräisyys nyt ilmestyi? Varmaan olen väsynyt kolmen tunnin lähiopiskelun jälkeen (tiedättehän, kuuntelua ja huono ilma, kuumaa). No joskus pitää tavata