Ikuinen innovaatiojuna

Olen tänään seurannut sosiaalisen median innovaatiojunan etenemistä Helsingistä Ouluun  (etänä hyppäsin mukaan vasta aamukahvin jälkeen enkä aamulla klo 6). On ollut yllättävän mukavaa. Taisi olla hyvä onni kun ensimmäiseksi avasin tämän Byrokratian vastavirta qikin jossa haettiin toimintakulttuurin muutosta. Aihe on sydäntä lähellä ja kuvassa näkyvät Ville Venäläinen ja Pekka Ihanainen – heitä arvostin jo valmiiksi. Niinpä kuuntelin koko puoli tuntia.

Kiintoisaa on tiedostaa miten samoja kokemuksia tulkitaan eri tavoin. Jokaisella on hetkensä, aikakautensa jolloin “herää” näkemään missä maailmassa elää ja sitten tätä heräämistään muille kertoo. Nyt on uudenlaisia välineitä kertomiseen, muilta osin en jaksa nähdä nykyistä aikaa parempana kuin entisiä. Päinvastoin, minua hirvittää ihmisten sinisilmäisyys kun he kuvittelevat että valta on tviittajan käsissä. Ei se todellakaan ole, visertelyä on aina ollut ja se on aina voitu sivuuttaa kun oikea valta sitä vaatii, niin myös nykyään.

Muutoksen prosessia kuvailtiin: on aloittajat, edistäjät, taukoja ja hyppäyksiä. Itse muistan joskus oppineeni sitkeyttä, kun yhden päättävän elimen kokouksessa vaikuttaja rauhallisesti sanoi että pitää vaan sanoa samat asiat aina uudelleen. Samaa haettiin tuossa junavaunussa, että suomalaiset oppisivat tuon rauhallisesti tekemään.

Todella naivia on mielestäni ajatella että kyse on pomojen muutoksesta, että he antaa vaan työntekijöiden kokeilla mitä sattuu jotta ne kasvaisi… Usein minusta tuntuu että asiantuntijuus unohtuu nykyään… ei kai työpaikka ole leikkikenttä?

Opetuksen maailman murrosta voi katsoa monelta kulmalta sitäkin. Itse elin voimakkaimman murroksen noin 20 vuotta sitten ja olen kokenut miten ulkomaailma vastustaa kun oppilaitos tekee “oikein” siinä mielessä kuin tuon junan innovaattorit esittävät ja itsekin ajattelen: että ihminen kasvaa vastuuseen ja oppimisen omistajuuteen. Opetushallinto oli aluksi sekin vastaan, nyt sillä taholla on kelkka käännetty, mutta moni opiskelija vastustaa (melkein) yhtä voimakkaasti edelleen. Opettajan tulisi määrätä ja sanoa mitä on tehtävä ja milloin mitäkin palauttaa, miten ajatella, miten näytellä roolileikki läpi tämän koulutuksen. Kyse on siis nimenomaan toimintakulttuurin murroksesta joka on käynnissä koko ajan kaikkialla eikä kehitys suinkaan mene eteenpäin aina.

Myöhemmin vilkaisin vielä tehtäväksi annot junassa ja monia lyhyitä välähdyksiä, jopa ruokapöytä Oulussa oli kuvattu. Hauskimpia ääniä junassa oli “täällä on enemmän kuvaajia kuin ihmisiä” .  Muutamissa pikku ryhmissä työskenneltiin ihan tosissaan konkreettisia edistymisiä hakien, mikä näytti lupaavalta minun silmissä.  Nyt ovat sitten Oulussa jossain, suoraa lähetystä sieltä en löytänyt tai ehkä halusin olla välillä aktiivinen ja kirjoittaa tämän.

Tässä vielä linkki teille jotka haluatte tietää enemmän innovaatiojunasta testilabrana.