Oikeus omaan pitkäkestoiseen muistiin

Jatkan teemasta mitä internet tekee aivoillemme? Carrin teos Pinnalliset ansaitsee syvällisemmän arvion kuin edellisen blogipostini. Löysin myös edellisen multitasking-moniajo postini joka oli kirjoitettu syyskuussa 2009 pian Stanfordin yliopiston tutkimuksen jälkeen. Siinä todettiin että eniten moniajoa käyttävät opiskelijat olivatkin heikkoja juuri siinä, siis moniajossa. Heidän oli vaikeinta keskittyä. Carrin teoksessa kootaan lukuisia tutkimuksia ja saadaan monipuolisempi kuva asiasta.

Ihmisen oppimisen mahdollistaa aivojen plastisuus. Toistamalla toimintoja ne vahvistuvat ja hermoradat vakiintuvat helpommin käytettäviksi. Mitä siis tapahtuu internetissä monien yllykkeiden äärellä? Työmuisti on edelleen rajallinen ja pyrkimys tehdä yhtä aikaa monta asiaa on edelleen mahdotonta. Keskeytykset rasittavat muistia, koska aiemman tehtävän toiminnot tulee siirtää sivuun ja käynnistää uusia vaatimuksia. Tästä onkin todettu seuraavan unohtamisia, ärtyneisyyttä ja huonompaa oppimista. Kaikki jää kesken eikä opittu pääse vakiintumaan osaksi mielen kokonaisuutta. Verkko tavallaan kannustaa kursoriseen lukemiseen, nopeaan sekasortoiseen ajatteluun ja pinnalliseen oppimiseen. Nopea silmäily, skannaus, avainsanojen bongaus ovat uusia taitojamme.

Kun ihminen siirtää henkisiä toimintoja välineille, hän menettää itse niiden hallinnan: kello – aika, kartta – suunnistus. Internetissä oleskellen “taannumme henkilökohtaisen tiedon viljelijöistä elektronisen datametsän metsästäjä-keräilijöiksi ” sanoo Carr (s.135). Henkilökohtainen tietovaranto ja miellerakenteet kun on itse rakennettava, ajan kanssa. Pitkäkestoinen muisti ei synny nettiin vaan aivoihin. Muistoa on päivitettävä jotta vanha muisto olisi järkevä nykyisissä aivoissa. Mieli ei rasitu kun jotain talletetaan pitkäkestoiseen muistiin vaan se vahvistuu. Jokaisen muiston mukana tulee kylkiäisenä älykkyyttä. Luovuus vaatii näitä muistoja.

Tarkkaavaisuus pitää olla omassa hallinnassa: verkon yhteydet eivät ole omia! Huomasin tämän pelatessani sudokua tietokoneella, joka hyväksyi tai hylkäsi merkintäni suoraan. En oppinut mitään. Aivojen tulee itse tuottaa tietorakenteita, jotta niitä voi myöhemmin käyttää uusissa yhteyksissä.

Jotain hyvää myös varmasti taphtuu internetissä: uudet vahvuudet visuaalis-avaruudellinen nopea hahmottaminen näyttävät vaan kulkevan käsi kädessä sen syvän käsittelyn kapasiteetin heikkenemisen kanssa, joka tukee tietoista tiedonhankintaa, induktiivista analyysia, kriittistä ajattelua, mielikuvitusta ja pohdiskelua (Carr s.137). Kun syvällistä ajattelua ei käytä, se heikkenee esim. ei kukaan enää lue Tolstoin Sota ja rauha – näin “opettavat ” meille nettigurut. Uskommeko?

Pitkäkestoinen muisti on ymmärryksen ponnahduslauta ja hitaampi työskentely sopivin katkoksin antaa tiedostamattomalle mielen osalle aikaa sulattaa tehtyä ja ajateltua. Luovuus herää eloon vain tätä kautta.

Tämä kirja oli minulle tärkeämpi kuin arvasinkaan. Olen entistä varovaisempi gurujen suhteen (esim. Shirky, Tapscott). Seuraan nyt Carrin blogia Rough Type. Se on oikeasti avoin ja kriittinen digiajan oppimisen kyselijä eikä mihinkään -ismiin pysähtynyt kokoelma “oikeita ajatuksia ja tapoja”. Carrin kirjasta löytyy kiintoisia arviointeja, en ole intoilussani yksin.

Onpa tosiaan kova haaste käyttää nettiä mielekkäästi, helpottamaan oppimista ja auttamaan muistia. Pitää seurata omaa poukkoilua ja ottaa ohjat takaisin omiin käsiin (siis mieleen) :)



5 Responses to “Oikeus omaan pitkäkestoiseen muistiin”

  1.   Peeii Says:

    Tässä Communicationin arvostelu Carrin teoksesta. http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/j.1460-2466.2010.01535.x/full

  2.   Joanna Kalalahti Says:

    Kiitos Heli lukukokemustesi kiteyttämisestä ja jakamisesta – on itsenikin pitänyt tuo kirja lukaista ja sain tekstistäsi taas lisäkimmokkeen! Mutta niin ironista on juuri se, että hitaammalle työskentelylle (kuten kirjojen lukemiselle) ei tunnu olevan aikaa. Kyse ei ole pelkästään ajan järjestämisestä sinänsä vaan siitä, että information snacking -kulttuurissa hitaammat ja pitkäkestoisemmat hommat tuntuvat vaativan aina vaan enemmän aikaa myös siihen että rauhoittuu niiden pariin. Tämä on ainakin oma kokemukseni.

  3.   heli Says:

    Kiitos kommenteista, Pekka ja Joanna!

    Itse katsoin juuri ITK2011 webinaarin 7.3. jossa pari innokasta miestä esitteli uusimpia laitteita (iPad ja tablet) ja mieleen nousi miten todella eri vaiheessa eletään itse kukin. Ihan onnellisilta vaikuttivat kaverit laitteita pyöritellessään.

    Kyllä minäkin huomasin itsessä jo Carria lukiessa että välillä piti katsoa FB ja twitter, keskittyminen on heikentynyt, tavat muuttuvat huomaamatta. Toisaalta ei kai ole mahdollista tutkia että miten “uusi ajattelu” syntyy, kulkeeko se tuollaisen välivaiheen kautta. Jotkut ammattiryhmät vieroksuvat nettielämää (taiteilijat) ja siihen on varmaan syynsä.

    Ihmettelemistä riittää, jatketaan!

  4.   Jarmo T Says:

    Mielenkiintoinen postaus Heli!

    Eilisiltaisessa, ainakin Twitterissä runsaasti keskustelua herättäneessä Ylen A2 Teema: Netti-ilta (http://areena.yle.fi/video/1301428283103) viitattiin lyhyesti netin vaikutukseen aivoja, ajattelua ja keskittymistä koskien. Ilman sinun kirjoituksesi lukemista olisi jäänyt varmasti paljon sekavampi ja yksioikoisempi käsitys.

    En tiedä mitä keskustelijoiden kommentit itse lähetyksessä tekivät – eikä Twitter-keskustelukaan tässä ehkä edustanut kovinkaan korkeaa tasoa, lähinnä ärsyyntyneitä reaktoita sen sijaan, että olisi puolin ja toisin esitelty mm. tutkimuksen tuottamia näkökulmia asiaan – , mutta Carrin kirja nousi esille mm. illan Twitter-keskusteluja kritisoineessa blogi postissa http://j1one.posterous.com/surkuhupaisaa-some-kiihkoilua-pikakommentteja (Jarmo Lahti kommentoi ainakin)

  5.   heli Says:

    Kiitos Jarmo,
    tulin juuri tänne blogiini luettuani twittervirran eiliseltä, katsoin ohjelman kyllä. Kimmo Pietiläisen sanoma meni ihan ohi sekä ohjelmassa että tviiteissä. Mietin kirjoittaisinko omia tunnelmia talteen, jospa kirjoitan.
    Siinä on kyllä se vaara :) että saa lukijoita koska juorujen perässä nettielämä valitettavasti kulkee.. Huomasin tuon saman j1one blogin ja otin ylös. Jospa kaikki onkin surkuhupaisaa?

Leave a Reply