Minulla oli eilen tilaisuus osallistua istuntoon jossa Pierre Levy esitteli keskeisimpiä löytöjään. Niitä voi lukea englanniksi osoitteesta http://www.ieml.org/MOOC/ ja minusta tuntuu etten vähän aikaan muuta luekaan. Hän kertoo opinnoistaan ja työskentelystään aikuisuuden ajalta alkaen 1975, milloin Pariisissa ja milloin Kanadassa (kuten nyt Ottawan yliopisto). Hän tuntuu hallitsevan tai ainakin olevan sinut kaikkien tieteenalojen kanssa. Taisin edellisessä kirjoituksessa väittää ohjelmointia yksinkertaisemmaksi kuin psykologiaa, nyt joudun peruuttamaan tuon käsitykseni.
Törmäsin Levyyn aiemmin kirjoittaessani artikkelia Muuttuuko virtuaalissa helpommin kuin tässä tutussa maailmassa? Hän pohti “Becoming Virtual” ilmiötä v 1995 ja eteni kohti virtuaalisen ja aktuaalisen (todellisen?) dialektiikkaa. Yhden suhde moneen oli kutkuttava teema, jossa otin kaunokirjallisuuden avuksi kun en voinut käyttää Levyn ranskankielisiä julkaisuja. Aktuaali on joskus vain yksi mutta virtuaali monta, ja virtuaali voi ilmetä monissa aktuaalisissa. Virtuaali on enemmän kuin todellinen, sitä haluan työstää. Ja Levy tarjoaa aineistoja joissa riittää ymmärtämistä lopuksi elämää. Virtuaali ei kahlitse luovuutta kuten tosimaailma usein tekee, Levy rakentaa yleismaailmallista symbolista kieltä tai yhteyttä. Tässä yksi otos eilisestä istunnosta:
Human development kuvan keskellä innosti minua koska se lähenee minun ekspertiisiä. Kuvasta näkee Levyn kokonaisvaltaisen otteen ja peruskäsitteitä: S sign, signifier – B being, interpreter – T Thing, referent. Keskustelut ovat kehityksen perusvoima ja kuten yllä näkyy sosiaalisen pääoman sisältä löytyvät ihmisverkot, sosiaaliset roolit ja luottamus. Pehmeät asiat ovatkin kovia.
Tuntuu, että pitäisi nostaa itseä hiuksista tai venyttää aivojaan jotta ymmärtäisi edes osan. Opin esimerkiksi että Tim Berner-Leen semanttinen onkin vain sanojen kytkemistä toisiinsa, Levy rakentaa todellista sisältöjen ja merkitysten semantiikkaa. Google on nykypäivän luolakirjoitusta meille hämärässä asuville
Hän näytti kauniin verkostokuvan ja sanoi, ettei se kerro mitään sisällöistä eikä merkityksistä mitä siellä liikkuu ja on liikkumatta. Sitä olen usein ajatellut. Hurmaannumme helppoihin tekniikoihin.
Minulla olisi tilaisuus kysyä jotakin suoraan Pierreltä mutta mitä ihmettä kysyisin. > kirjoitin englanniksi omasta suhteesta hänen teksteihin ja hän retweettasi sen sekä sain kommentin naamakirjan ryhmässä. Olin onnellinen.


0 comments ↓
There are no comments yet...Kick things off by filling out the form below..