verkko-opettajan palapeli

Keskustelu sometussa viritti mielessäni oivalluksen. Kun nämä uuden ajan twittertaiturit kirjoittelevat 14o merkin juttujansa luentojen aikana ja pakottavat luennoitsijoita suunnittelemaan paremmin ja tuntemaan kuulijansa aiemman osaamisen, mitä tämä onkaan?  Alkoi tuntua kovasti tutulta minun mielessäni. Ja kutkuttavalta koska samat pojat ovat varmaan kritisoineet opettajia yleensä ja koulutusta yleensä. Nyt he sen itse luovat, löytävät samat periaatteet mitä opettajankoulutuksessa löydetään joka vuosi. Itse keksitty on ainoa oikea, niin se on.

Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa työstämme asioita pintaa syvemmälle. Kannattaa lukaista esim. mitä Yrjö Engeström kirjoitti 80-luvulla opetuksen pinnallisesta ja syvällisestä tarkastelusta. Yleisön ja puhujan vuorovaikutus on kyllä ihan muualla kuin näissä uusissa vempaimissa. Eikä vuorovaikutus ole uusi keksintö, ei todellakaan. Kehitys on sitä että samat asiat löydetään yhtä uudelleen ja jokainen polvi kuvittelee olevansa ensimmäinen joka asian keksi ja sille pitää aina antaa arvonsa. Annan annan, pienellä ironialla sävytettynä

Jälkihuomautus: taisin liioitella, ei tässä ole pedagogiikasta kyse vaan uusien välineiden myynnistä ja käytön konsultoinnista. No hankkikoot elantonsa kukin tavallaan: onhan tällaista joka puolella sosiaalisessa mediassa.

Traditiot ovat tärkeitä tässä nopeasti muuttuvassa maailmassa. Otin taas kuvan tämän blogin suomalaisista kävijöistä viimeisen kuukauden ajalta. Olisiko hiukan suurempi tuo kaupunkien määrä kuin viimeksi, ainakin olo tuntuu vakiintuneemmalta. Ulkomailta on lisäksi käyntejä 26 (kai ne ihmisiä on tai hakukoneita).

blogi 2 vuotta

Entistä enemmän mietin että millä areenalla mitäkin teen. Sometu on vakiinnuttanut paikkansa minun elämässä ja lisäksi on oman työpaikan kaksi ning-yhteisöä, suljettuja mutta blogilla voin ruokkia niitäkin. Liitän tämän blogin myös opetukseeni selvemmin kuin ennen. Tämä on siis normaalia jopa arkista ja jäänyt viime aikoina englanninkielisten tapahtumien varjoon. Mutta ihana on kirjoittaa kielellä jota osaa vaivatta.

Kävijöitä on 138 – kun katsoin 1v. blogia niin oli 50, jos nyt oikein ymmärrän. Vakiintumista on enempi ja palautetta, sekä kommenteissa että edelleen s-posteissa. Kiintoisia yhteydenottoja, kiitos teille lukijoille.

Tulevaisuus on hiukan hämärä mutta vuoden loppuun ainakin jatkan. Ehkä enemmän oman käyttöteorian rakentajana kuin verkko-opetuskokemusten kertojana. Saa nähdä, mistä lie tämä epämääräisyys nyt ilmestyi? Varmaan olen väsynyt kolmen tunnin lähiopiskelun jälkeen (tiedättehän, kuuntelua ja huono ilma, kuumaa). No joskus pitää tavata

Löysin noin puhuttelevan postin Ville Venäläisen blogista että linkitän tähän. Sometu on tänä talvena tullut minullekin merkitykselliseksi paikaksi vaihtaa ajatuksia ja seurata muiden pohtimisia. Sielläkin varmaan ihmiset toimivat hyvin monenlaisilla motiiveilla, joku benchmarkkaa saadakseen omalle uralle nostetta. Mutta paljon on meitä lapsenmielisiä innostuksen jakajia.

Villen blogin nimi pisti silmään myös: Opi olemaan. Elämä tuppaa liian helposti muuttumaan suorittamiseksi. Itselleni Peter Jarvisin luento To Be or to Play? on valaissut tuota kysymystä. Kesän vapaajakso on hyvä aika palauttaa järjestystä.

Mutta mistä tuo innostus ja hinku tulevat, sitä kysyn itseltä tänäänkin. Innostuksen voima sitten ohjaa menemään syvemmälle, perehtymään perusteellisemmin kaikesta ympäristön vastustuksesta huolimatta.  Veijon tutkimilla keittiömestareilla perustietojen ja -taitojen oppimiseen meni 6-7v edelleen harjaantumiseen vuodet 6/7-12/13 vuotta ja sitten 13-15 vuoden harjoittelun ja jatkuvan opiskelun ja reflektoinnin jälkeen oltiin huipulla.

Verkko-opetuksen ovat jotkut aloittaneet 90-luvulla Suomessa jne. mutta olot ja välineet kehittyvät niin huimaa vauhtia että historiasta ei suoraan voi oppia mitään, arvelen. Viisas kohta Villen kirjoituksessa on myös “Ihmiset hakeutuvat luonnostaan ympäristöön joka hyväksyy heidät”. Tuossa on yksi innostuksen säilymisen ehto  ja nyt kirjoittaessa ymmärrän että verkko-opetukseen liittyen työntekijä esim opettaja tulee koko ajan leimatuksi puutteelliseksi ja vaillinaiseksi kun ei tuotakaan uutta vieläkään osaa… tästä seuraa välttämistä pakenemista syyttelyä.. ja negatiivinen kierre jatkuu ja voimistuu.

Sen voi katkaista yhdellä myönteisellä kokemuksella.

Verkko-ope istuu tässä seuraamassa ja ottamassa talteen 2006 ja 2007 aloittaneiden opiskelijoidensa keskusteluja ja kommentteja tänä vihoviimeisenä R5-päivänä. Yksi vuosi on jo toimittu seuraavassa ympäristössä. Aikuisopiskelijat kirjoittelevat kun deadline kaatuu päälle; heillä on ollut aikaa aiemminkin mutta on myös työ ja perheet ja harrastukset ja koko elämä.

Minä jään kaipaamaan tätä ympäristöä jossa itseni verkko-opeksi koulutin. Tässä suomalaisten kehittämässä ympäristössä (käytössä 2001-2009) opiskelija voi antaa vertaispalautetta jopa suoraan palautuskansioon jätetyn työn kylkeen. Keskusteluista näkyy erinomaisesti sekä ketju että uusimmat – ja keskustelun viestiin saat näkyviin kuvan tai dokumentin suoraan. Harjoituksia on helppo tehdä, myös kuvavalintatestin. Opiskelijoille voi näyttää harjoituksen tuloksen, sekä omat että koko ryhmän. Näen heti ketä on paikalla ja opiskelijan nimeä napauttamalla näen hänen profiilin missä tahansa olenkin. Seuranta välineet toimivat, mikä on tärkeä kun vedän muutaman sadan opiskelijan ryhmiä. Tänään otan printit vuosikursseittain koska aina jää osittaisia suorituksia, vaikka miten informoisit.

Olen tänään surullinen koska joudun luopumaan tästä oppimisalustasta ja sen myötä kaikesta edellä kuvatusta. Olen ollut verkko-opettajan työni suhteen aika hiljainen tänä talvena koska en ole keksinyt myönteistä kerrottavaa. Ja mitäpä ruikuttaa asioista joihin en voi vaikuttaa. Olen toki jo opettanut kaikissa mahdollisissa ympäristöissä ja kullakin on puolensa. Verkko-open kompetenssiin kuuluu käyttää mitä tahansa ympäristöä. Mutta työelämän kehitys ja yritysten eloonjäänti ei näytä juurikaan liittyvän asiakkaiden tarpeisiin, me vain mukaudumme … ja siinä on ollut nielemistä ja erityisesti tänään on.

Olen joululomalla kypsytellyt omia ajatuksia Konnektivismi-kurssin aikana tapahtuneesta. Sehän oli maailmanlaajuinen online opiskelu, joka kesti 12 viikkoa. Kurssi oli avoin kaikille kiinnostuneille. Sitä mainostettiin Suomessa tilaisuutena opiskella maailman huippujen johdolla.

Fasilitoijina olivat George Siemens ja Stephen Downes Kanadasta. Kurssin suunnittelu ja rakenne, materiaalit ja keskustelut ja videot ovat edelleen luettavissa ja katsottavissa. Kurssin rakenne on sellainen että se sallii opiskelijan oman prosessin rakentamisen valituilla välineillä. Vain arkisin ilmestyvä Daily ja Moodlen keskustelut olivat keskitettyjä – ja tietysti viikon teemat ja suositellut materiaalit. Voiko noita sitten sanoa keskitetyksi koska ne ovat tarjontaa josta valitaan. Taisin eilen juuri kuunnella keskustelun jossa SD todisti ettei mikään ollut keskitettyä. Jotkut suorittivat kurssia maksettuna yliopiston opiskeluna.

Kurssi alkoi suurin odotuksin ja johti pian aineistoon ja tarjontaan hukkumiseen ja ylirasitukseen koska ei voinut valita ennenkuin näki mitä missäkin voisi olla. Omat rakennuspalikat olivat blogin lisäksi kaikki mahdolliset välineet, Twitter, Second Life Connectivism, Pageflakes, kaikki hakutavat ahkerasti käytössä.

Moodlen keskustelut olivat vuolaita kaksi viikkoa ja oli tilaisuus seurata todellisen häirikön (griefer) toimintaa. Minulle se merkitsi Moodlen ja tietyn nimen välttämistä ja siirtymistä blogien pariin. Nyt ajattelen että tuosta taisi seurata myös jonkinlainen ylikohteliaisuus muiden opiskelijoiden kesken, piti tavallaan vakuuttaa ettei halua olla kiusaksi vaan on todella innoissaan koko ajan. Kaikki tämä vaikutti kurssin kulttuuriin. Ankaraan tai syvälliseen keskusteluun ei nähdäkseni päästy.

Löysin yhden kurssilaisen blogista maininnan puolivälissä, että kurssi muuttui tavalliseksi online kurssiksi ja niin se taisi olla. Itseä ihmetytti kun yhdelle eurooppalaiselle kokeneelle opettajalle annettiin palaute eka tehtävästä samoilla perusteilla kun kurssin maksaville aloittaville opiskelijoille. Hän julkisti arvioinnin blogissaan enkä huomannut missään selitystä tapahtuneelle. Itse löysin arviointikriteerit vasta tuon jälkeen.

Näkyvä aktiivisuus romahti ja kurssilla oli paljon ihmettelyä että missä mennään. No, oman tien rakentaminen oli tavoitekin ja sitä voi harrastaa keskeyksettä. Töissä olo ja ajan puute ne suurimmat esteet olivat omalta kannalta. Luulen että moni kokeneimmistä lopetti tai vähensi seuraamista tuossa vaiheessa. Itse roikuin sinnikkäästi mukana koska ainakin englanniksi kirjoittamisessa tarvitsin kokemusta.

Kurssin lopulla alkoi näkyä enemmän se perusryhmä, joka suoritti kurssia. Heillä kurssi oli ensimmäinen kosketus konnektivismiin ja he kokivat oppineensa tietysti paljon. Marraskuun lopussa kurssiblogissa kysyttiin kuka on vielä mukana ja tuli vain 21 vastausta kun alussa oli jopa 2200 mukana. Yhteen tutkimukseen olen vastannut kurssiin liittyen, Antonio tutkii eri välineiden käyttöä ja merkitystä. Muuten valtava tutkimusaineisto odottaa…

Kun kurssille lähtee myönteisellä mielellä niin sen haluaa säilyttää mahdollisimman pitkään. Parempi onkin koska tietää kaiken johtuvan itsestä mitä tekee ja mitä saa. Nyt minun on kuitenkin pitänyt laskea mieleeni että kyllä se anti supistuu osaltani kansainvälisen opiskelukokemuksen saamiseen ja kielitaidon edistymiseen. Olen pettynyt vetäjiin monessa mielessä tai voi tietysti sanoa että minulla oli väärä käsitys ja odotukset heistä. He ovat huippuja juuri siinä että tuollainen kurssi voi syntyä ja että kaikki on avointa. Sisällöllisesti kurssilla ei edetty mistään mihinkään. Kun kuuntelen ja luen keskusteluja niin vetäjät toistavat koko ajan samoja lähtökohtiaan. Se oli orientoivan vaiheen kurssi konnektivismista mutta moni kurssilainen eli syventävää vaihetta omissa oppimiskäsityksissään ja -kokeneisuudessaan.

Tavoitteista olen samaa mieltä että pitäisi ymmärtää online vuorovaikutusta jolla on valtava merkitys oppimisessa. Mutta kun eväät ovat heppoiset niin siinä edetään vain jollain yleisen mallinnuksen tasolla. Selvimmin asiantuntemuksen taso paljastui minulle jatkuvana viittaamisena neuronien konnektioihin joista vetäjillä ei selvästi ole kuin aavistus. Pitäisi tuntea oman asiantuntemuksen rajat ja reflektoida omaa osaamistaan paremmin, sitä odottaisin. Oppimisen teorian rakentamiseen ei tuollaista tietä päästä.

Aion kuitenkin seurata kumpaakin kaveria jatkossa. Arvostan heidän toimintapojaan: avoin online toiminta on todella tehokasta ja on tarpeen kehittää osallistumista SD:n kuvaamaan suuntaan. Minulla on paljon opittavaa. Muutamia arvokkaita bloggaajia löysin heidän lisäkseen, esim. Rodd, Keith, Jenny M, Lisa, ailsa. Niiden kautta maailma on avoin ja vastaavia tilaisuuksia globaaliin opiskeluun avautuu. Milloin me suomalaiset alamme tarjota vastaavaa toimintaa?

Huomasin aloittaneeni tämän blogin 2.10.2007 mistä on nyt vuosi. Aika kuluu nopeasti. Silloin ihmettelin että mikä ihmeen blogi ja mitä tästä voisi syntyä. Nyt tuntuu että tämä on “aina ollut”. Blogi on ovela tapa kirjoittaa: samalla itselle ja muille. Eilen tehtyä koontia VIRPE seminaarista on lukenut jo moni ihminen ja sen linkkien kautta pääsee uuden tiedon äärelle. Mukava oli tavata ihmisiä luonnossakin, teitä, joihin olen verkoissa liittynyt.

Synttärien kunniaksi kuva tämän blogin lukijoista viimeisen kuukauden ajalta. Olen tosin juuri oppinut että aina ei paikkakunta tule oikein, mutta onpahan suunnilleen. Kuukaudessa käyntejä on 220 ja sivuja avataan pari eli näyttökertoja yli 400. Kävijöiden määrä vaihtelee 40-50 välimailla. Olen koonnut blogin oikeanpuoleiseen palstaan Seurattavia yhteisön jota seuraan: erilaisia verkko-opetuksen kehittäjiä ja monenlaisia blogeja. Bloggaajat jakavat kokemuksiaan opetuksesta, vinkkejä lukemisistaan ja nykyään hyvin usein tietoa vempaimista. Minä yritän pystyä pedagogiikassa (koska en jaksa kaikkia vempaimia tutkia).

Kai sitä suomeksikin pitää kirjoittaa, koska tämä on ainoa kieli minkä omaksi tuntee… ja kehittämistä riittää. Tavataan täällä(kin) edelleen ja kommentoi heti kun siltä vähänkin tuntuu… se aina ilahduttaa blogin pitäjää.