Rajaton oppiminen semmassa puhui Moravec jolta nappasin ylös oppimiseen liittyen:

it is not hardware, it is not software, it is mindware.

Tuon haluan nostaa: ihmisen mielen sisälle on mentävä jos oppimista halutaan ymmärtää tai selittää. Sitten pitää tajuta että mielen sisällä toimii samanaikaisesti koko paketti arvoista asenteista tavoitteista kyvyistä emootioista ja teoista. Nämä kietoutuvat toisiinsa tavoilla joita on miltei mahdoton jäljittää. Verkostoissa oppivat kokonaiset ihmiset.

Mikä sitten kuvaisi parhaiten yhteyttä tai vuorovaikutusta (mitä connection oikein sisältää sävyinä? minun sanakirja tuntee vain juna-aikataulujen liittymät) — haa, olisiko liittyminen hyvä suomennos! Onhan siinä jotain sitoutumisen suuntaan mutta kevyemmin. Sitten voisi olla syvemmälle meneviä joita kuvaisi dialoginen toisiaan kuunteleva ja kunnioittava suhde. Entä jakaminen, sharing – se on aina dialogissa? Myös toisen arvostaminen on dialogissa sisällä.

Mihin siis konnektivismia tarvitaan? Luetteloimaan ja linkittämään kaikki uudet vempaimet kuten tuossa edellisen postin julkaisussa laadukkaasti tehtiin. Kannattaa kyllä vilkaista se juttu. Mutta ei minua kiinnosta pelkät uudet lelut vaan ihmisten väliset suhteet. Miten tästä sitten teen yhden dian? Seuraavaksi kokeilen kävelyä, se on kirjoittamisen ohella toinen luotettava apu ajatusten kehittelyssä. Miksikö en keskustele? Ei työpaikalla kenelläkään ole aikaa, siksi keskustelen tässä.

Tämä liittyy siis avoimen globaalin massakurssin kehittämiseen (opin ettei ollut ihan eka vaan muutama oli ollut aiemmin). Tärkeimmiksi koettiin päivittäislehti Daily, blogit, Elluminate ja Ustream tapaamiset ja Moodle. Mielipiteet hajosivat todella paljon kuten oli tarkoituskin: diversiteetti on kaunista. Selkeä muuttujien välinen yhteys oli vain siinä että huonommin englantia osaavat eivät niin viihtyneet Elluminate ja Ustreamissa kun oli vaikea saada selvää puheesta. Hyvin järkevää.

Myöhemmin sitten alkaa näkyä välineistöjen vaihtuminen vuosien myötä: twitter oli mukana 2008 ja puolet taisi jo käyttää sitä. Tänä vuonna se on osa Dailyn sisältöä eli se on tullut normaaliksi. Selvin ero on porukan määrässä, nyt ei ole kuin muutama edelliseen vuoteen verrattuna. Tosin samoja ihmisiä on paljon eli tämä tauti on tarttuva luonteeltaan.  Varokaa aloittamasta

Oppimisesta ja kehittymisestä ei tässä tutkimuksessa kerrota, mutta muitakin tutkimuksia on tulossa ja olen muistaakseni kertonutkin niistä..

Edellisessä postissa löysin käsitteet asua ja vierailla verkoissa. Asukkaat ovat tavallaan vallanneet paikat ja rakentaneet omat norminsa, oman kielensä ja osa välineistä onkin laadittu asukkaille (twitter, FB). Diginatiivi käsite on yleisessä käytössä ja sen avulla syyllistetään meidät muut, syntymävuotemme on jotenkin väärä. Tästä natiiviajattelusta siirryin asukas-valikoiva vierailija analogiaan joka sopii paremmin. Miten siis verkoissa elää ja vierailla taideteosta rakentaen?

Himanen on filosofian lisäksi upea psykologian opettaja, hän auttaa tiedostamaan omaa kehityshistoriaansa jota kautta tavoitteetkin löytyvät. Hän tekee sen aidosti omana itsenään, muuten se ei toimisikaan. Hän etsii hyviä kysymyksiä ja toimii mallina luovasta intohimosta itse. Se tarttuu kuunnellessa: vuorovaikutus tapahtuu kuulijan mielessä ja vaikutus jatkuu tilanteen päätyttyä. Muistan edelleen Pekan luennon kesällä 2007 verkko-opettajien jazz-seminaarissa Porissa. Jotkut esimerkit olivat samoja mutta niiden työstäminen ei ole päättynyt mielessäni eikä hänenkään mielessään.

Video on nimenomaan tunnelman välittäjä ja sellaisena pedagogisesti perusteltu. Tunnelmaa ei voi selittää se pitää kokea ja sen voi tuoda videon kautta tilanteeseen. En voi välttyä ajattelemasta että tämä liittyy syvä-pinta-tasojen erotteluun. Tiedostan vaarana pinnalliseen siirtymisen ainoana normina, jossa videot ja musiikki ovat viihdettä ja kaiken pitää vaihtua nopeasti hetkestä toiseen. Emme kai anna verkkoelämän ajautua tähän, vain tähän?

Verkossa asuminen on mahdollista myös syvemmillä tavoitteilla kuin itsen viihdyttäminen ja elämän pakeneminen. Tämä on painava lause minulle ja se oli kiva löytää. Alan entistä tietoisemmin rakentaa verkkoelämää, jossa tavoite löytyy global dignity liikkeen ja menossa olevan digni.fi toiminnan kautta. Tämä elämä alkaa omien pelkojen kohtaamisella ja rohkeuslihasten jatkuvalla harjoittamisella. Se merkitsee myös oman kritiikin filosofian rakentamista: selvittää miten ottaa vastaan jatkuvan arvonkiellon ja estämisen. Verkko-opettajan arkipäivää viimeiset viisi vuotta on ollut kuunnella miten me kunnon ihmiset kohtaamme pullakahvin ääressä eikä missään ihme virtuaalissa. Siihen on tottunut, siihen on turtunut, mutta olen myös vieraantunut lähiyhteisöstä sen vuoksi – koska henkisen tuen on saanut verkoissa: toisissa blogeissa, sometu keskusteluissa, webinaareissa, globaalissa opiskelussa.

Verkkoihin lisää viisautta olisi myös voinut olla otsikkoni. Epäilemättä jatkan näistä teemoista lopun elämääni. Kiitos Pekka Himanen että olet olemassa ja kiitos kaikki verkkoystäväni joiden kannattelemana jaksan ylläpitää luovaa intohimoani.

(Tässä kohden pitää aina kunnon ihmisille kertoa että joo, on mulla ihan hyvä puoliso – tuolla se kuorsaa, ja on kaksi lasta kuten kunnon suomalaisilla on. Sanon aina verkko-opena että en tule viemään pois niitä puolisoita sieltä sohvalta olkaa ihan rauhassa).

Oliko tuossa sulkumerkeissä verkkoelämän herättämät syvät pelot vai mitä lie?

Kysymys ei ole akateemisista tai teknisistä taidoista vaan kulttuurista ja motivaatiosta, sanoo David tuossa videossa joka on myös visuaalisesti ja pedagogisesti nerokkaasti rakennettu (vastaavaa ajateltua taidokkuutta en ole Suomessa nähnyt kuin Pekka Himasen esittämänä).

Olen verkko-opettajana asukas virtuaalimaailmassa ja rakentanut brandin blogini ympärille (tuli mieleen miten yritin artikkelissa sanoa tätä v 2006, se korjattiin virheenä, heh heh).  Verkosto on välttämätön ja feedien käyttö sieltä täältä, sekä jatkuva osallistuminen, jota harrastan virtuaalissa koska haluan olla vapaa. Kaikki opetus-ohjaustoimintani on verkoissa (ei, tällä viikolla kaksi tuntia lähitapaamista – pitää muistaa). En ole asukas joka jakaa yksityiselämänsä.

Olen vierailija FBssa ja seuraan siellä hyvinkin monenlaisia ihmisiä, mutta harvoin kerron itsestä. Tosin synttärit huomattiin siellä tehokkaimmin. Ihan kiva kun aamulla odottaa onnittelu toiselta puolen maapalloa. Qaikua vilkaisen joskus ja Twitteriä. Ne ovat asukkaille suunniteltuja kuten tuossa osoitetaan ja minun on vaikea löytää mieltä niihin ts verkko-opettajien piiriin olen siirtymässä sielläkin mutta se on vielä kesken. Suomalainen Qaiku on kanavien kautta helppo vilkaista mutta pienen porukan sisäänlämpiävää heittelyä se minun silmissä vielä on.

Davidin videossa sivutaan myös samaa sosiaalisen median kuplaa jonka tiedostin sometun twitterkeskustelussa: taito käyttää uusia medioita on todellakin vain tuo taito eikä ole syytä rakentaa ao ihmisten ympärille jotain viisauskuplaa.

Kiehtovaa on jatkaa tästä ajattelun ketjua eteenpäin. Miten virtuaalimaailman asukkaaksi kasvaminen tapahtuu ja miten oman tiensä rakentaa itse kukin. Ei ole kyse iästä eikä sukupuolesta eikä koulutuksesta vaan kulttuurista ja motivaatiosta. Se on niin totta. Jotain hyvin kannustavaa sisältäni pitää löytyä koska lähiympäristö ei ole tukenut eikä houkutellut. Saan teknistä tukea esim lapsiltani mutta sosiaaliseen mediaan olen mennyt ennen heitä.

Olenpa outo tyyppi mutta tästä päivästä lähtien saan sentään olla olemassa. Ja kiitos uusien medioiden pääsen illalla kehittämään ajatuksia tästä eteenpäin Davidin ja CCK08-09 opiskelijoiden kanssa

Olen viehättynyt Tuijan ja Yoen kodikkaista ja asiantuntevista keskusteluista. He tuntevat uudet vekottimet ja käyttävät niitä, Tuija media-alan ammattilaisena ja Yoe tutkijana ja minkä sukupolven edustaja hän sitten onkaan, ulkomailla asuvana joka tapauksessa. Nettielämää kirjasta myös tykkään. Ilahduin siis kun huomasin uuden sulapinnan syntyneen.

Ajatus tosiaikaisesta webistä lähti siitä että ei enää sosiaalinen media riitä vaan nyt pitää olla reaaliajassa. Google on maailman valtias mutta sen tieto on vanhaa, perustuu linkkeihin. Miten ihminen voi tietää mikä nyt on tärkeää? Tuija ja Yoe keskustelevat läpi monia tapoja seurata ja osoittavat niiden rajoituksia. Google wave on nyt kuumaa kamaa mutta sinne pitää saada kokeilua varten kutsu. Myös Timo Rainio tarjoaa tietoa tänään siitä.

Mikään systeemi ei pysy tiedon perässä, miten sitten ihminen voisi? Filttereitä automaattisiin virtoihin mutta miten? Tämä on minusta hauska ratkaisu: kun mikään järjestelmä ei pysty erottamaan olennaisia niin annetaan homma jokaiselle ihmiselle: siinäpä istut silmät ja sormet kännyssä ja seuraat. Muuta ei enää tehdäkään?

Minua puhutteli keskustelu tutkimuksesta. Yoe on tutkija ammatiltaan ja tietää luonnontieteellisen tutkimuksen hitauden: kokeita tehdään ja tuloksia analysoidaan. Kovin juttu on juonessa ja sen käänteissä, nautin myös hänen blogista jossa tätä sivuttiin. Joku osasi heittää kysymyksen joka pysäytti. Artikkelia joutuu lukemaan päiväkausia ennenkuin se avautuu (eikä monelle sittenkään).

Tuija heitteli ajatusta viserretystä väikkäristä, mutta ei onneksi mennyt läpi. Olen ihmetellyt kun “uutta” avointa tutkimuksen tekemistä yritellään. Voiko avoimuus sinänsä edistää tutkimusta? Sitä paitsi se on tieteen ikiaikainen perinne, ei se ole uutta mutta jakaminen on nopeutunut ja helpottunut. Onko nopealla jakamisella sitten mitään merkitystä – aika näyttää. Osallistujien pitäisi ymmärtää mitä tutkimus on, ei se muuten edisty. Julistaminen on julistamista, ei muuta.

Vili Lehdonvirta oli joka tapauksessa väitellyt Turussa ja Tuija ollut paikalla kuulemassa. Googlaus osoitti hänen olevan se tyyppi joka kirjoitteli Japanista vierailevana tutkijana välillä -niitä oli kiva lukea.

Miten vastaan otsikkooni? En tarvitse tosiaikaa muuten kuin tarkistamaan esim. Elluminate istunnon ajankohtaa, varsinkin nyt kun Suomi vaihtoi talviaikaan. Muun ehdin saada tietooni myöhemminkin. Jos en olisi huomannut uutta sulapintapodcastia sunnuntaina, olisin sen löytänyt joka tapauksessa. En osallistu kilpajuoksuun ajan kanssa. Jos aika määrää meitä, kuka määrää aikaa kysyi Markku Envall aforismissaan.

my way

Esityksiä on monenlaisia. Ne ovat Elluminate istuntoja jossa puhujat videolla ja vuorovaikutusta chatin ja mikkien kautta. Ensimmäisessä kerrotaan Etelä-Afrikasta Teachers without Borders Canada and Edunova. Keskustelu pyörii välineissä mikä on ymmärrettävää. Saattaa kiinnostaa niiden vuoksi ja Empowering Education beyond Borders ajattelun kautta ainakin.

Pidin kovasti Lucy Greyn esityksestä, jossa hän kuvasi kaiken toimintansa ja historiansa. Niin tuttua ja kuitenkin opittavaa, uusia ideoita. Hän opettaa Chicagossa. Suosittelen kaikille opettajille.

Josie Fraser esiintyi kahden portugalilaisen nuoren miehen kanssa. Heidän orientaationsa oli instituution PLE- kehittämisessä, mikä koskettaa monia oppilaitoksia. Samat on kysymykset kaikkialla?

Graham Atwell Walesista oli mieluinen tuttavuus (muistaakseni täällä paljon käynytkin ja varmaan tavannut luonnossa joskus). Nyt vasta verkon kautta tutustuin hänen ajatuksiin Hän vetää EU Komission isoa Mature-projektia PLE asioista. Kiintoisaa oli työssä oppiminen joka toteutettiin kollaboratiivisesti. Pidin myös käsitteestä Knowledge Maturing.

Vielä kuuntelin Steve Wheeleriä Plymouthista. Hän kävi läpi peruskäsitteet PLE, PLN, Personal Web ja kuvasi muutosta jossa tiedon kaataminen päähän suppiloa pitkin on muuttunut verkostoelämäksi. Kerratkaa jos kiinnostaa. Taisin olla paikalla, kun oli ainoita ilta (ei yö) aikoja mutta lopetin kesken koska äänitys oli niin huono. Muissa se on parempi.

Taitaa olla joku vielä kuuntelematta mutta nyt paistaa aurinko ja lähden ulos. Lisään linkkejä noihin jahka jaksan. On tässäkin jo virikettä

JATKOA ma 19.10.09

Tosi mukava oli kuunnella Sue Waters istunto. Hän on Australiassa ja kasvot olivat tutut edublogista jonne hän tekee ohjausvideoita. Upeasti hän oli läsnä ja sai vuorovaikutuksen toimimaan. Hän on tutkinut välineiden käyttöä ja pystyy neuvomaan aloittelijoitakin. Ohjaavia koonteja on paljon. Oman ajan ja toiminnan hallinta taitaa olla kaikilla pohdinnan alla. Tunti kului todella nopeasti.

Viimeksi kuuntelin Rita Kop istunnon, joka oli taas minun silmin perusasioiden kertausta enkä jaksanut kuin puoliväliin. Ihan hyviä jäsennyksiä kokemuksellisen oppimisen mallin ympärille. Rita työskentelee aikuisen kanssa, Kanadassa hän taitaa asua vaikka chat paljasti hollantilaisen alkuperän. Kiva nähdä miten kaikkialla asiat etenevät..

Kun opiskelu on avointa, erilaisuuden sallivaa, osallistujien autonomiaa kunnioittavaa ja yhteyksiin pyrkivää – se on haasteellista ja asettaa vaatimuksia osallistujille. Niinpä selvin käyttäymismallin tunnistus maailmanlaajuisella kurssilla olikin kammottava häiriökäyttäytyminen ja vallan anastaminen sitä kautta. Tämä johti vetäytymiseen, totta kai, koska aktiivisen vaikuttamisen mahdollisuus meni joksikin aikaa. Ihmiset lopettivat tai siirtyivät omiin blogeihin, jotka ao häirikkö vielä yksitellen haukkui foorumilla. Tuo on yksi tapa osallistua ja lienee jotain sukua ilkeämieliselle twitteröinnille, yksi avoimen median sivujuonne.

Tutkijat kirjoittavat autonomian ja avoimuuden paradoksista, miten ne alkavat vaatia vastapainoksi moderointia ja ohjausta ym. Tällaisten paradoksien keskellä eletään avoimissa keskustelussa (ja muutenkin ). Tutkimus paljasti myös vetäjien odotukset ja frustroitumiset ja herätti kysymyksiä ainakin minun mielessäni. En ole yhtään varma haluavatko he kuulla muiden ääniä vai riittäävätkö omansa heille kummallekin. Arvostan ja ihmettelen, yhtä aikaa.

Muita CCK forum-keskusteluun vaikuttaneita tekijöitä olivat erilaiset ekspertiisit ja erilaiset kielet (tässä tarkoitan käsitteistöt, toki englanti valtakielenä oli haaste monille), erilaiset oppimisen tyylit ja identiteetit. Näistä opin paljon sometun twitter keskustelussa, se oli osaksi väärinymmärrystä ja selitystä ja itseensä ottamista milloin mistäkin.  Selkeys ja yksiselitteisyys tuntuvat aina olevan hukassa, vaikka kuinka rautalangasta vääntäisi. Osallistuessa oppii tuntemaan sekä itseään että muita ja tietää miten itse kullekin henkilölle asioita kannattaa ilmaista jatkossa. Ja miten itse kirjoittaisi mahdollisimman yksiselitteisesti koska foorumeille kirjoitetaan laajalle pontentiaaliselle lukijakunnalle.

Jokainen keskustelu sometussa on osallistumalla oppimista, jossa tunnistaa omia ja muiden ajattelun ja tuntemisen ketjuja. Se on nykymaailmassa tarvittavan I am the platform verkostossa elämisen kurssi jossa itseluottamus tulee punnituksi ja vahvistuuhan se useimmiten. Jokaisen osallistujan selän takana näen sata muuta, jotka eivät vielä uskalla kirjoittaa. Tulkaa mukaan!

Tämä heitto liian syvälle näkemisestä kolahti minuun – ymmärsin että sitä juuri tein, tarkoituksella. Halusin sanoa että ilmiön voi nähdä myös syvempänä toimintakulttuurin kysymyksenä. Olen vähitellen ymmärtänyt että kommunikoinnin laatu on olennaista maailmanlaajuisessa verkostoitumisessa. En ole noviisi, elän noissa verkostoissa ja käytän kaikkia vempaimia minäkin. Havaintojen teoriapitoisuus on kiehtova käsite (kiitos Pertti Töttö – hän ei ole sometussa vaan kirjoittanut monta kirjaa ) Ihminen voi nähdä pintaa tai syvemmälle, siitä on kysymys.

Tuija Aallon Yle-blogin kautta päädyin toiseen oivallukseen että on syvä kuilu tekniikan ihmisten (joiden konferenssista oli kyse) ja opetusalan ihmisten välillä edelleen. Tuija arveli kielen olevan liian erilaista. Totta tosiaan, miten tuota kuilu voisi paremmin täyttää? Jarmo Talvivaara yrittää keskustelussa kuilun ylitystä koska tuntee hyvin molemmat kulttuurit. On siinä sarkaa..

Spinoza on aikanaan miettinyt ihmisen mielen aktiivisuutta yleisenä eniten toimintaan vaikuttavana tekijänä. Nyt tunnutaan ihannoitavan jotain viihteellisyyttä  ja sokeutta – pohdinta saa olla vain assosioivaa ja kaiken aikaisemman arvo pitää kieltää ja helppoa se on jos se puuttuukin kuten jotkut julkisesti itseä kehuvat. Sitten kun aletaan asioita työstää sieltä tulee vastaan ne vanhat asiat. Näin on ehkä käymässä konnektivismin opiskelussakin. Julistus kaiken muutoksesta alkaa saada hahmoja jotka on eri tieteissä ja hyvissä käytännöissä löydetty jo ammoin. Kiehtovaa, sanon minä.

Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa työstämme asioita pintaa syvemmälle. Kannattaa lukaista esim. mitä Yrjö Engeström kirjoitti 80-luvulla opetuksen pinnallisesta ja syvällisestä tarkastelusta. Yleisön ja puhujan vuorovaikutus on kyllä ihan muualla kuin näissä uusissa vempaimissa. Eikä vuorovaikutus ole uusi keksintö, ei todellakaan. Kehitys on sitä että samat asiat löydetään yhtä uudelleen ja jokainen polvi kuvittelee olevansa ensimmäinen joka asian keksi ja sille pitää aina antaa arvonsa. Annan annan, pienellä ironialla sävytettynä

Jälkihuomautus: taisin liioitella, ei tässä ole pedagogiikasta kyse vaan uusien välineiden myynnistä ja käytön konsultoinnista. No hankkikoot elantonsa kukin tavallaan: onhan tällaista joka puolella sosiaalisessa mediassa.

Jos tällainen twitter ja qaiku ja pilkkavideot ovat tämän planeetan pulssi (Jyri E sanoi mikrobloggauksen olevan) niin kai voin valita miten minun pulssini sykkii? Aloin kysyä mielessäni että mikä on lopulta se ekspertiisi mitä esim. Chris ja Jyri esittivät. He ovat kasvaneet näihin mukaviin identiteetin rakennusvälineisiin ja tottuneesti esittelevät niitä. Jyri on päässyt katsomaan suurta maailmaa kun isä oli proffana myös siellä. Mitä se porukka ihaili heissä mitä ei sitten löytynyt Himasen englantia puhuessa. Sulavuus, nopeus, kauniit värikuvat ja videoleikkeet?

Identiteettiä koskeva sisältö oli mukamas sidottu Maslowin tarvehierarkiaan (jonka paikkansa pitämättömyys on todettu monesti) eikä sitä sidottu tuohonkaan, se kuva vaan väläytettiin. Kiintoisa sotku on viiden kohdan identity platform (sisältää mm smarter user agents ja data is money). Jyrin esityksessä oli käsitteistöä Snack ja Bite size media, jotka voin kuvitella kriittiseksi jos hän on isänsä poika muutenkin kuin ulkonäöltään. Silmiä avaava päivä siis minulle eilinen.

Identiteetti ja minä keskiössä nostaa itseluottamuksen, self-reliance (onko se ihan sama kuin self confidence ?) – psykologisen tiedon tarve olisi valtava. Jos nyt kukaan enää mitään tietoa haluaa.. riittää että näyttää hyvältä ja värikuvat vaihtuvat tiheästi. Tällaisen maailmanko olemme rakentaneet? Ja pitää vaan jaksaa edelleen uskoa kehitykseen..

Keskustelu jatkui sometussa, samanlaisia ilmiötä muuallakin.