verkko-opettajan palapeli

Tarkkailen omaa oppimistani: miten haukkaan palasia uusista tekniikoista, menetelmistä, koko uudesta valloittavasta maailmasta. Siinä on paljon innostavia elementtejä. Tätä olen tehnyt ennenkin: parantanut maailmaa yhdessä samanmielisten kanssa.

Miten palaset liittyvät yhteen? Joskus saumattomasti, heti vaan käyttöön. Kunhan saan hyvät rutiinit RSS maailmaan niin työtapani kohenevat. Nyt olen laittanut Google Readeriin sellaisia joita muutenkin olisin voinut vilkaista, ero ei vielä tunnu. Mainioita lyhyitä videopätkiä on jaettavaksi ja niistä tiedotan kollegoille. Voin auttaa englanniksi opettavia joilla on ollut raskaampi työ opekoulutuksessa. Yleislinja on siis että uutta löytyy ja on kiva ottaa käyttöön.

Eniten elämyksellisesti antaa aina Ensimmäistä Kertaa Tekeminen. Käynti second lifessä oli sellainen. Yhteisöihin liittyminen ja keskusteluun osallistuminen on kivaa mutta luonnollista.  Äänitiedostoja voisin alkaa tehdä, pikkuisia oman opetusmateriaalin oheen. En ole niitä ennen kaivannut, mutta voisihan jotkut opiskelijat niistä tykätä, ehkä.

Oppimisen laadusta otin eilen ylös (Teemu Arina, seminaari marraskuussa Kuopiossa, kuunneltuna) :

• ei arvioida sisältöä (koska kuka tahansa osaa referoida ja toistaa sanottua/ kirjoitettua)
• arvioidaan miten rakennat sen päälle
• miten hyödynnät muiden antamaa
• miten jaat muille ja osaat yhdessä rakentaa jne.

Tästä taisivat opiskelijani kirjoittaa intensiivin arvioinnissaan ihan luonnostaan.  Osaanko itsestä nähdä tätä kun opiskelen uutta sosiaalista mediaa? Onko ensimmäinen pala aina tekniikan oppiminen, sitten sen vasta voi liitää ja “rakentaa sen päälle”. Oppijakäsitteinä ovat alkaneet elää creator, contributor, lurkkijat – oliko muita. Ne voisi ajatella myös vaiheina..?

Alkuvaiheessa on keskeistä mennä yli kynnyksen jonka muodostavat kaikki epäselvät asiat joita en vielä osaa ja tiedä. Sitten voi päästä eka kertaa tekemisen nautintoon ja sitten – asiasta riippuen käyttöön ottoon ja vakiintumiseen, kehittelyyn ja uuden luomiseen. Uuden luominen on niin kivaa että taidan nyt kaivata sitä opiskelussani. Jotain pitää siis Tehdä itte. Katsotaan.

Intensiivisen keskustelu- työskentelyjakson lopuksi alkaa tippua arvioita kokonaisuudesta tai oikeammin tässä vaiheessa arviota omasta kokemuksesta. Opettajana tärkeä ohje tässä vaiheessa on: älä provosoidu, älä mistään. Jokainen kokemus on aito ja oikeutettu. Mikään opetus ei tavoita kaikkia, vaikka siltä melkein tuntui vielä äsken.

Mutta oivaltaa saa opettajakin: toimiiko melkein kaikki meidän kurssien arviointi itse asiassa kaavalla jossa opiskelija pitää hyvänä sellaista opetusta/ oppimiskokemusta jossa hänen ei tarvitse muuttaa mitään omassa oppimisessaan? Kaikki on sillä tavalla selkeää ja opettaja sanoo koko ajan mikä on oikein, on turvallinen ja selkeä olo. Tuota tapaa opettaa (jolla on paikkansa edelleen en tarkoita sitä) me kaipaamme vaikka tulemme kokeilemaan uutta. Ehkei kaikki edes tule kokeilemaan. Kaikkea opetusta väijyy suoritusorientaatio, pisteiden haku kiireen keskellä. Siis arviointeihin pitää laittaa kysymys: miten muutuit? miten muutit omaa opiskeluasi? minkä neuvon annat tuleville? No juuri noin taidan kysyäkin omilla kursseilla. Miksi kaikki pitää oivaltaa aina uudelleen, miljoona kertaa? Juuri tällä tavalla en ole tiedostanut tätä asiaa, se on tullut loppukyselyihini intuitiivista kautta. Jääkö oivallus nyt sitten pysyväksi, tiedä häntä.

On valtavasti puhetta siitä mitkä on tulevaisuuden (tai nykyisen) työelämän vaatimukset ja kun suunnittelet opetuksen niiden pohjalta AINA sama tilanne: ei noin saa tehdä koska minulle ei kaikki ollut joku hetki selvää ja helppoa. Tämäkin on koettu niin monesti, se koski sosiaalialan opettajankoulutusta 80-luvun lopussa sinne tullessani ja sen on moni muu instituutio siellä täällä kohdannut ja kohtaa joka päivä. Siis tämän keskellä on vain elettävä, olkoon noin.

Oppimisen laatuun sen sijaan pitää päästä kiinni. Onko tämää kuumaa oppimista, kun opiskelijat aktivoituvat miettimään verkko-opetusta niin että eivät saa nukutuksi, pohtivat kaupassa käydessä, hyvä että muistavat lapset hakea hoidosta, haluavat pois häiritsevästä lähiopetuksesta joka menee opettajan ajatusten mukaan eikä omien. Joskus siitä käytettiin tuota hot nimeä ja vastakohta lie kylmä, mitäänsanomaton, koskettamaton opetus. Puhuttiin myös että prosessi on alkanut. FLOW kokemus tulee lähelle, mutta se tarkoittaa ehkä selkeämmin rajattua kohdetta. Tässä herätetään ihmiset niin että flow mahdollistuu kun lopputyötä kirjoittaa tms. Opiskelijan tyytyväisyys ei voi olla ainoa hyvän laadun kriteeri, se on todettu toistuvasti, toisaalta opiskelija kyllä tietää milloin laatua oli. Mutta ehkä juuri murrosvaiheessa hänen arviotaan kannattaa odottaa, no viivästetyt arviot ovat sitä varten. Olisikin hauska tietää onko se totta kun OTVOn eläneet opiskelijat sanovat muistavansa tämän kokemuksen. Ei ole kukaan vielä postia laittanut vuosien päästä, no eipä ole ollutkaan niitä välivuosia vielä.

Nyt oivalsin että blogi voi olla opettajalle paikka jossa selventää omia ajatuksia ja ottaa etäisyyttä. Ettei tee sitä virhettä että alkaa huomautella opiskelijoille heidän kokemuksensa virheellisyydestä, heh heh.

On vielä matkaa siihen että uusi k0nnektivismi ymmärretään, oppiminen jossa jakamalla ja vaihtamalla ja uusilla yhdistelmillä luodaan yhdessä uutta.  Nyt elämme maailmassa j0ssa yksilö haluaa nopeasti oppia omiin tarpeisiin ja omaan hyötykäyttöön menestyäkseen urallaan. Myönteistä tänään taisi olla paikallislehden kirjoitus Wikipedia ihmeestä ja yhteisöjen uskomattomasta voimasta – ajatus että open source liike on jo osoittanut ylivertaisuutensa. Taisi minunkin uskoni olla aika heikko kun yhdestä kommentista heilahti. Tiedän että sinnikkyyttä tarvitaan ja kauemmas katsomista, pitää nostaa katse tulevaisuuteen!