verkko-opettajan palapeli

Traditiot ovat tärkeitä tässä nopeasti muuttuvassa maailmassa. Otin taas kuvan tämän blogin suomalaisista kävijöistä viimeisen kuukauden ajalta. Olisiko hiukan suurempi tuo kaupunkien määrä kuin viimeksi, ainakin olo tuntuu vakiintuneemmalta. Ulkomailta on lisäksi käyntejä 26 (kai ne ihmisiä on tai hakukoneita).

blogi 2 vuotta

Entistä enemmän mietin että millä areenalla mitäkin teen. Sometu on vakiinnuttanut paikkansa minun elämässä ja lisäksi on oman työpaikan kaksi ning-yhteisöä, suljettuja mutta blogilla voin ruokkia niitäkin. Liitän tämän blogin myös opetukseeni selvemmin kuin ennen. Tämä on siis normaalia jopa arkista ja jäänyt viime aikoina englanninkielisten tapahtumien varjoon. Mutta ihana on kirjoittaa kielellä jota osaa vaivatta.

Kävijöitä on 138 – kun katsoin 1v. blogia niin oli 50, jos nyt oikein ymmärrän. Vakiintumista on enempi ja palautetta, sekä kommenteissa että edelleen s-posteissa. Kiintoisia yhteydenottoja, kiitos teille lukijoille.

Tulevaisuus on hiukan hämärä mutta vuoden loppuun ainakin jatkan. Ehkä enemmän oman käyttöteorian rakentajana kuin verkko-opetuskokemusten kertojana. Saa nähdä, mistä lie tämä epämääräisyys nyt ilmestyi? Varmaan olen väsynyt kolmen tunnin lähiopiskelun jälkeen (tiedättehän, kuuntelua ja huono ilma, kuumaa). No joskus pitää tavata

Näkyvät muutkin pohtivan bloggaamisen merkitystä ja jotkut jopa sanovat ettei ole muuta tärkeämpää. Oman ajattelun tiedostaminen taitaa olla tuossa se ydinjuttu. No miksei sekin, mutta oman ajattelun päiväkirjaa voi kirjoittaa itsellekin – minusta bloggaus on verkostoitumisen keino kun sen avulla löytää muita ja he minut.

On se aika vuodesta jolloin lukukauden tavoitteet alkavat hahmottua ja niihin ottaa kantaa miten pystyy. Mihin aion satsata ja mitä kuvittelen saavani aikaan? Minulla tuo kysymys liittyy oman tutkivan otteeen hakemiseen. Tämä blogi syntyi jotta oppisin ymmärtämään verkko-opettajuuttani. Viime postin yhteydessä törmäsin helsinkiläiskollega Irmeli Pietilän videoon “jatkaako?” jossa hän keskustelee itsensä kanssa väitöskirjan teosta. Haluan laittaa sen tähänkin: Jatkaako

Ihailen Irmelin avoimuutta ja rehellisyyttä ja luonnollisuutta. Kysymykset ovat varmasti monelle ammatillisen opettajankoulutuksen ihmiselle tuttuja. Miten käytännön ihminen siirtyy tutkijaksi, mitä se vaatii. Irmeli arvelee ettei hänellä intohimo ehkä riitä. Kesäkuussa näin Veijon väittelevän, hänellä passio kohdistui rakkaaseen ammattialaan ja sen edustajiin. Paljon tarvitaan että jaksaa ahertaa. Ehkä tuo oman kohteen löytäminen onkin yksi elämän tärkeimpiä juttuja?

Minä en ajattele vaihtoehtoina väikkäriä tai käytäntöä vaan niiden yhdistämistä. Haluan tutkia ja samalla kehittää omaa työtä. Metodi nousee keskiöön: havaintojen teoriapitoisuus, valintojen perusteet jne. Itsen reflektointi on opettajan työssä erottamaton osa työtä, ei ole olemassa opettajuutta yleensä. Verkko-opettajuus ei ole siirrettävissä toiselta toiselle vaikka monenlaisia söpöjä ohjeita on jaettu asiantuntemuksen nimissä. Osa ohjeista on ihan puuta heinää tai kertoo ohjaajien ennakkoluuloista ja rohkeuden puutteesta.

Nettielämää kirja ja sulapinta podcastit ovat avanneet minulle maailman jossa verkko-opetuskin voisi olla ja voida hyvin. Elämästä on kysymys, vahventuneesta ja laajentuneesta todellisuudesta. Työssäkäyvien aikuisten mielekkäästä opiskelun tavasta. Kesäkuussa aloitin avoimen amkin kurssin opena ja siellä kuulen päivittäin kommentteja miten ennakkoluulot verkko-opiskelusta hälvenevät ja tilalle tulee innostus.

Olisiko minun painopiste tänä syksynä hakea psykologista selitystä tälle ilmiölle. Ymmärtää verkostoissa oppimista entistä monipuolisemmin? Omassa persoonassa on osia jotka saavat minut viihtymään verkoissa. Minun on helppo luopua luokan edessä olemisesta ja siirtyä ohjaajaksi taustalle. Joillekin taas tämä muutos on mahdoton. Selityksenä usein käytetään teknisiä pulmia mutta epäilen syiden olevan syvemmällä. Ihminen rakentaa elämänsä projektit ja valitsee tapansa olla olemassa… yritän pitää silmät auki ja aivot rentoina, vau.

Vaistoni sanoo että tämä linkki tietotyöläisen passiosta tulee olemaan minulle merkityksellinen. Kiitos hänelle joka heitti sen sometuun.

Tänään kylmänä lauantaina nautiskelin englanninkielisellä puolella vastaamalla CCK08 opiskelutoverien tutkimuksen kyselyyn. Se painottuu vertailemaan blogin ja Moodlefoorumin käyttöä kurssin aikana. Jennyn blogin kautta löysin testin jossa sai nopeasti vastauksen oman blogin arkkityypistä ja jopa persoonallisuudesta. Se olkoon kunnianosoitus semanttiselle webbille.

Saamaani arkkityyppiin uskon ihan mielelläni. Riippumattomuus on minulle aivan välttämätöntä. Sen tiedostin viimeksi eilen kun kerroin JAMK:n futurististen pedagogiikan päivässä kokeiluistani ja opiskeluistani. Ei ole sattuma että elän puolipäiväisenä ja kaukana hallinnollisista tehtävistä, juuri vapautta tarvitsen. Se on yksi ydintekijä verkko-opettajuudessani. Näin kertoo testi:

Motivation: Independence

Desire to be yourself and find out about the world
Archetypes:
Innocent – “Free to be you and me”
Explorer- “Don´t fence me in”
Sage – “The truth will set you free”

Persoonallisuus tuli sekin melkein samaan kohtaan kuin mitä Myers-Briggs testillä olin aiemmin saanut. Blogi siis paljastaa minut ja mikäs siinä, ei tänne tulla itseä piilottamaan.

INTP – The Thinkers 

The logical and analytical type. They are especially attuned to difficult creative and intellectual challenges and always look for something more complex to dig into. They are great at finding subtle connections between things and imagine far-reaching implications.

They enjoy working with complex things using a lot of concepts and imaginative models of reality. Since they are not very good at seeing and understanding the needs of other people, they might come across as arrogant, impatient and insensitive to people that need some time to understand what they are talking about.

Lisäksi sai myös kuvan aivojen alueiden käytöstä blogin kirjoittamisen aikana, tasaisesti oikea ja vasen, mutta vain etuosat. Persoonallisuuteni Myers-Briggs itsearviolla antoi joskus tuloksen INTJ:

Tuossa oli ajattelua yksi prosentti ja nyt sain määrittelyksi Thinkers. Hauskaa. Mutta tuntui uskomattomalta saada omasta blogista tulos sekunnissa. Jos palvelu toimisi suomeksi niin voisi kokeilla kaikkien tuttujen blogit, nyt vain englanniksi kirjoittavien

Tässä vielä linkki lisäpohdintoihin: coolcat teacher blogi.

Huomasin aloittaneeni tämän blogin 2.10.2007 mistä on nyt vuosi. Aika kuluu nopeasti. Silloin ihmettelin että mikä ihmeen blogi ja mitä tästä voisi syntyä. Nyt tuntuu että tämä on “aina ollut”. Blogi on ovela tapa kirjoittaa: samalla itselle ja muille. Eilen tehtyä koontia VIRPE seminaarista on lukenut jo moni ihminen ja sen linkkien kautta pääsee uuden tiedon äärelle. Mukava oli tavata ihmisiä luonnossakin, teitä, joihin olen verkoissa liittynyt.

Synttärien kunniaksi kuva tämän blogin lukijoista viimeisen kuukauden ajalta. Olen tosin juuri oppinut että aina ei paikkakunta tule oikein, mutta onpahan suunnilleen. Kuukaudessa käyntejä on 220 ja sivuja avataan pari eli näyttökertoja yli 400. Kävijöiden määrä vaihtelee 40-50 välimailla. Olen koonnut blogin oikeanpuoleiseen palstaan Seurattavia yhteisön jota seuraan: erilaisia verkko-opetuksen kehittäjiä ja monenlaisia blogeja. Bloggaajat jakavat kokemuksiaan opetuksesta, vinkkejä lukemisistaan ja nykyään hyvin usein tietoa vempaimista. Minä yritän pystyä pedagogiikassa (koska en jaksa kaikkia vempaimia tutkia).

Kai sitä suomeksikin pitää kirjoittaa, koska tämä on ainoa kieli minkä omaksi tuntee… ja kehittämistä riittää. Tavataan täällä(kin) edelleen ja kommentoi heti kun siltä vähänkin tuntuu… se aina ilahduttaa blogin pitäjää.

Mahtavaa päästä taas sisään hallinnoimaan omaa blogia. Jouduin uuden turvasysteemin jalkoihin ja tunsin jo epätoivoa kun ei tullut uutta salasanaa vaikka pyysin useaan kertaan. Tänään luin keskustelupalstalta etten ollut ainoa – ja nyt sitten systeemi toimi. Siis nautin tästä hetkestä. Olin päättänyt jatkaa vielä toisen vuoden täällä kun kerran alkuun pääsin.

Olen lukemassa Ulla Heinosen väikkäriä Sähköisestä yhteisöllisyydesta ja nautin, opin uutta ja vahvistun näkemyksissäni. Aivan menee yksiin sen kanssa mitä viime vuoden aikana täällä blogissa vuodattelin.  Virtuaalimaailma laajentaa elämän uusiin ulottuvuuksiin, kaiken muun rinnakkaisen ohella. Erinomaisen selkeästi kirjoitettu ja kuvitettu teos, voisin kuvitella lukemisen vaikuttavan asenteisiin myönteisesti.

Toinen tutustuttava juttu on sisukaslehden uusin kirjoitus hämeenlinnalaiselta kollegalta. Sitä pitää tutkia ja miettiä mitä käyttöä sille olisi..  Ja sitten on vielä mainittava sama arkinen puuhailu oppimisalustan vaihdon parissa joka on vaan pakko tehdä. Hyvin olin siitä jo pariin kertaan kiukutellut edellä joten olkoon. (Ehdin lukea kaikki vanhat kirjoitukseni tällä välin kun en uusia päässyt tekemään)

Mikä ihme tässä blogin teossa hurmaa? Vertaan tätä nyt painettavan artikkelin kirjoittamiseen, jota olen tässä paennut pari päivää. Tänään paikkailin kiltisti täällä kuvia, jotka olivat pudonneet pois oman oppilaitoksen jonkun palvelimen ollessa Forbidden, mitä ihmettä tuokin sitten tarkoittaa. Nyt kaikki on uploudattu tänne ja pysyvät paikoillaan. Tämä on taas yksi esimerkki siitä mitä kaikkea käsityötä verkko-ope tekee.

Varsinaisesti minua ajattelutti se, että huomaan ajattelevani täällä omilla aivoilla ihan luontevasti. En tiedä miten monen mielestä tämä blogi on tylsä, mutta kiitostakin saan enkä lopulta niin piittaa – eihän kenenkään ole pakko tätä seurata. Mutta miksi kangistun kun pitäisi tehdä painettavaa julkaisua. Onhan se tylsää kun ei voi linkittää, mutta syvin vastenmielisyys on muualla: pelkään, mitä sitten: paljastaa osaamattomuuteni? Olenhan sen jo monesti tehnyt, mitä uutta? Joku ihme solmu siinä on. Kirjoitan samoista asioista kuin tänne, pitäisikö alkaa poimia copy-paste omia ajatuksia? Pekkakin auttoi heittamällä perusmäärittelyjä, ne virkistivät.

Onko se vuorovaikutus joka tässä tekee kirjoittamisen mielekkääksi. Vuorovaikutus on lähempänä kuin julkaisussa joka painetaan syksyllä (eikä niitä juuri lueta ). Minulla on asennevamma hankejulkaisuja kohtaan, kun ne tehdään siksi että pitää eikä siksi että tarvitaan. Ihmiset ei lue edes omia juttujaan. No eikö tämän pitäisi poistaa paineita? Mutta kun mieletöntä ei oo kiva tehdä … seliseli.

Yksi ajatus tuli opetukseen liittyen: jos opiskelijat ovat kuten minä niin annan niitten tehdä blogeja rauhassa enkä pyydä esseitä ainakaan heti. Sitä paitsi blogi on kivempi nimi kuin oppimispäiväkirja, joka myös kangistaa. Joku taisi jossain kertoakin miten opiskelijat aktivoituu omien blogien äärellä..

Ehken ole aiemmin niin etsinytkään mutta nyt löytyy muitakin verkko-opettajien blogeja ja kokoan niitä tuonne seurattaviin. Sanna Ruhalahti valitettavasti ehti lopettaa bloggauksen juuri, mutta linkitin silti koska Sanna on jo vuonna 2006 tehnyt sellaista mistä moni ei osaa edes uneksia vieläkään. Paras kokemani hankepäätös oli viime heinäkuussa Porin jazzjuhlien edellä heinäkuun puolivälissä Verkot vaihtoon, vaihda verkkoon. Se jäi mieleen.

Toinen uusi linkki on Laurean Irma Mäntyyn, jonka blogissa on uusia kokeiluja sieltä ja täältä. Kannattaa varmasti seurata. Jospa sinne Second Lifeen joskus kunnolla uskaltaisi mennä kömpelöimään (uusi sana).

Lähinnä verkko-opettajan työtä liikkuu Juha, jonka kertomia kahviokeskusteluja käytin jo eilen itsekin avuksi. Kun tuli ensimmäinen nyrpeä “sittenhän se olisi sama kuin suorittaisia verkossa” kommentti niin pohdiskelin sitä V-tyyli ja eTyyli analogiaa. Se tuntui puhuttelevan. Näin sitä opitaan toisiltaan. Nyrpeyden vastavoima on opiskelijoiden palaute “tämä on ensimmäinen aito verkkokurssi elämässäni, olen innostunut, tätä haluan jatkaa”.

Tärkein opettajien tuki taitaa olla Annen opeblogi joka oli joutunut mukaan ammattiblogien kilpailuun. Hassu idea mutta kävin minäkin sitten blogilistassa katsomassa. Olin luetuissa noin sijalla 2400 (siellä on yli 15 000) – jos nuo luvut sitten pitävät paikkansa kun tekevät muutoksia juuri. Hupaisaa silti. Raimo Parikan verkkopedaseuranta ei voi olla suosittu koska se on niin korkeatasoinen, heh heh. Mutta bloggauksessa on hienoa juuri se että erilaisuudesta saa voimaa ja näin voi joustavasti linkittyä sinne tänne. On tähän toimintaan mieli löytynyt. Etsiessä törmäsin myös blogeihin jotka oli lopetettu muutamassa kuukaudessa, kokeiluja on ollut paljon.

Eija on toiminut jo pitkään ja myös häneltä olen paljon saanut. Hänen blogin kautta pääsee mukaan lukuisiin virtuaalikehittämisen tapaamisiin. Irmeli, meidän äiti, minua nuorempi kyllä, kirjoittaa niin vilkkaasti blogissaan että häntä ei ehdi luokitella. Kokemusta ja tietoa hänellä on ja iloista mieltä. Valitussa kohdassa hän valottaa blogilistan koontijuttuja syvemmältä, minä vaan vilkaisin niitä.

Ilmoittakaa bloginne jos haluatte minun huomaavan, varmasti en kaikkia ole löytänyt. Pekka Ihanaista en nyt esitellyt, kun häneen olen jo viitannut niin monesti Pitäisikö käydä katsomassa uutta tietoverkon sieluwikiä, hoh hoijaa nämä kaikki wikit. Siitä tuli mieleen että löysin myös verkko-opettaja wikin. Miten voi olla hukkumatta tähän osallistumisen tulvaan?

Huomaan kirjoittaneeni valinnoista ja rajallisuudesta: olen johdatellut itseni näkemään millä kentällä itse haluan toimia ja osallistua. En kiinnostu uusista teknisistä vempaimista kuin silloin tällöin – on monia verkko-opettajia jotka raportoivat noita löytäjään. Minä en kuulu siihen joukkoon, mihin sitten?

Jotain tuttua oli tässä verkko-opettajassa jonka blogin löysin vapun aikaan. Hän on perustanut bloginsa samaan tapaan, jopa omaa historiaa hahmottelin vuodesta 1997 kuten hän oli tehnyt. Hänellä oli linkki Satu Nurmelan blogiin, jonka tutkimustuloksia olen käyttänyt verkko-opiskelija aihiossani (kansainvälistä opiskelua). Samalla oivalsin, ettei kukaan muu ole juuri tällainen kuin minä.

Olen kirjoittamassa juttua siitä, mitä on hyvä verkko-opetus. Tuolla muutama posti sitten oivalsin että sen ei tarvise olla tylsä, sevoi kertoa henkisestä koskettamisesta ja läheisyydestä. Mihin perustan kirjoitukseni? Olen lukenut tutkimuksia ja osallistuin ITK08 tutkijatapaamiseen, jossa tutkimuksia sai kuunnella koko päivän. Minulle alkoi vahvistua käsitys, ettei siltä suunnalta tule ratkaisevaa apua. Nuoret tutkijat kertovat mitä tieteen sedät ja tädit kirjoihinsa ovat kirjoittaneet ja heitä ohjaavat asiantuntijat, jotka neuvovat uusille ja alkuperäisille lähteille tuossa tieteen maailmassa. Tiede on kuitenkin luonteeltaan konservatiivista ja katsoo aina peruutuspeiliin. Siellä itketään eleiden puuttumista verkkoviestinnästä, koska viestinnän tutkimus alunperin rakentui ajatukselle ilmeiden ja eleiden tärkeydestä. Oppimisen syvyyden hakeminen on jossain tutkimuksissa kohdallaan, mutta hakemiseksi se usein jää. Tulee vahva tunne, että opettajan työtä tutkijat eivät ymmärrä ja miten voisivatkaan. Pertti Töttö pohdiskelee tieteen pinnallisuutta ja syvällisyyttä herkullisesti, hänen kirjan jaksoin vappuna lukea (tunnen vetoa tieteisiin ..).

Miltä suunnalta voisin löytää hyvän verkko-opetuksen avaimen, jos tiede auttaa vain osittain. Minusta tuntuu että verkko-opettajien on itse alettava puhua asiasta ja jäsentää sitä ihan itse omaa työtä tutkimalla. Verkko-opetus ei ole pedagogisten mallien soveltamista vaan elävää työtä, jossa jokainen opettajan teko heijastaa hänen koko osaamistaan ja kehityshistoriaansa. Muistan vieläkin miten oivalsin omaa toimintaa ohjaavia periaatteita kun 2000-luvun ensimmäisinä vuosina kollegat haastattelivat minua ja näytin verkkoympäristöä heille. Oivalsin että jokaisella teolla, sanalla, ilmaisulla voimaannutin opiskelijoita ja tuin heidän itseohjautuvuuttaan ja yhteistoiminnallisuuttaan. Verkko-opettajan asiantuntemus on avointa ja monimutkaista (open complex skill). Ohjauksen merkitys nousee tutkimuksissa ja sitä sitten ihmetellään kun se ei istu yhden pedagogisen mallin kaavaan. Ei se istukaan, onneksi opettajilla on arviointikykyä ja joillakin saattaa olla viisauttakin.

Minulla on tuolla seurattavissa muutamia blogeja, joista on itselle iloa. Esim. Eijan blogin kauttaa huomasin, että Tarmo Toikkanen kelpuutti tämän blogin esitykseensä

Se sai minut tuntemaan, että olen olemassa. Minä suosittelen puolestani Pekan eilistä kirjoitusta, jonka linkkinä on audio-ja slide-ja hiukan naamakuvaakin sisältävä esitys verkko-ohjauksesta.

Vihdoin käväisin suomalaisella blogilistalla, jossa on nyt 14 005 suomalaista blogia, mutta työblogit selvästi vähemmistönä. Jotain sieltäkin heti löytyi: oli se haku tehokkaampaa kuin laiska kyselyni tutuilta, että tiedättekö ketään joka bloggaa verkko-opetusta. SAMK:n verkkokoordinaattori kertoilee tutunoloisia kokemuksia ja siellä pääsi mm. ratkaisemaan kysymystä aika-varkaudesta. Jopa ICT-ladies löytyi ja muutama vanhempi jo kuollut verkko-opetusblogi.

Onko se sopivaa auttamista jos kokoan ne tähän? Ei kai kukaan halua olla ihan piilossa jos kerran blogi on löydettävissä? Jere Majavan blogin olin maininnut aiemminkin, nyt tiedän hänen olevan hoitovapaalla, mutta blogi elää. Paras tapa löytää blogeja taitaa olla katsella niiden linkkejä ja hyvien esitysten linkkejä, luulen.

Kaikki verkko-opetusblogit, liittykää yhteen!