verkko-opettajan palapeli

Keskustelu konferenssien twitteröinnistä on jatkunut sometussa ja on opettanut monta asiaa. Keskusteluun osallistui tänään twitterkulttuurin luonnetta opettaen henkilö (nimeä en muista) ja sanoi että näemme twitteröinnissä sellaista mitä siinä ei ole. Siis syvällisyyttä. Se kun on vaan heittelyä vailla isompaa mieltä ja merkitystä eikä koskaan kohdistukaan mihinkään.

Tämä heitto liian syvälle näkemisestä kolahti minuun – ymmärsin että sitä juuri tein, tarkoituksella. Halusin sanoa että ilmiön voi nähdä myös syvempänä toimintakulttuurin kysymyksenä. Olen vähitellen ymmärtänyt että kommunikoinnin laatu on olennaista maailmanlaajuisessa verkostoitumisessa. En ole noviisi, elän noissa verkostoissa ja käytän kaikkia vempaimia minäkin. Havaintojen teoriapitoisuus on kiehtova käsite (kiitos Pertti Töttö – hän ei ole sometussa vaan kirjoittanut monta kirjaa ) Ihminen voi nähdä pintaa tai syvemmälle, siitä on kysymys.

Tuija Aallon Yle-blogin kautta päädyin toiseen oivallukseen että on syvä kuilu tekniikan ihmisten (joiden konferenssista oli kyse) ja opetusalan ihmisten välillä edelleen. Tuija arveli kielen olevan liian erilaista. Totta tosiaan, miten tuota kuilu voisi paremmin täyttää? Jarmo Talvivaara yrittää keskustelussa kuilun ylitystä koska tuntee hyvin molemmat kulttuurit. On siinä sarkaa..

Spinoza on aikanaan miettinyt ihmisen mielen aktiivisuutta yleisenä eniten toimintaan vaikuttavana tekijänä. Nyt tunnutaan ihannoitavan jotain viihteellisyyttä  ja sokeutta – pohdinta saa olla vain assosioivaa ja kaiken aikaisemman arvo pitää kieltää ja helppoa se on jos se puuttuukin kuten jotkut julkisesti itseä kehuvat. Sitten kun aletaan asioita työstää sieltä tulee vastaan ne vanhat asiat. Näin on ehkä käymässä konnektivismin opiskelussakin. Julistus kaiken muutoksesta alkaa saada hahmoja jotka on eri tieteissä ja hyvissä käytännöissä löydetty jo ammoin. Kiehtovaa, sanon minä.